Kuulumisia kotihoidosta 3.2.
Moi! Olette varmaan miettineet, mitä minulle kuuluu. Saavuin Suomeen kotihoitoon 20. tammikuuta. Olihan tämä pitkä ja jännittävä matka, mutta pari viikkoa Suomessa on tehnyt minulle kyllä hyvää. Olen elänyt kotihoitajani mukaan tylsää kotielämää nämä viikot, mutta minulla on kyllä ollut kaikkea uutta ja jännittävää!
Tiesittekö, että minun nimeni on Mila? Osaan sen nykyään! Olen alusta asti nukkunut kuin tukki, kun siihen on mahdollisuus hiljaisuudessa. Aloitin yöuneni kovalta lattialta, mutta nyt olen jo uskaltautunut mönkimään sellaiseen sänky-nimiseen paikkaan… Olen osannut tehdä tarpeeni ulos ja oppinut myös pyytämään ulospääsyä. Vähän kun käy tassulla ovea rapsuttamassa niin pääsee ulos. Aika helppoa!
Kotihoitajani luona on muitakin koiria, joiden kanssa olen viihtynyt hyvin. Erityisesti kahden narttukoiran kanssa meillä on ollut hyvä meininki alusta asti ja olemme intoutuneet leikkimään yhdessä! Tarhalla olen kuitenkin harrastanut ruoan puolustamista ja vahtimista, joten minulle on katettu pöytä eri huoneeseen kuin noille toisille. Makupalat osaan ottaa kiltisti muiden vieressä istuen. Ruoan eteen on kiva tehdä erilaisia juttuja! Välillä, kun olen rohkea tyttö ja katson kotihoitajaani, saan herkun.
En ole vielä ihan tottunut ihmisten huomioon. Kotihoitajani tullessa kotiin heilutan häntääni ja lipaisen mielelläni kämmenestä, mutta en uskalla oikein muuta. Sanovat kyllä, että sekin on tosi iso ja hieno juttu. Uskotaan ihmisiä tässä asiassa. Kyllä minua saa silittää ja rapsuttaa, mutta en vielä ole varma, mitä ajattelen siitä. Onneksi olen saanut lähteä pois tilanteesta, jos siitä on tullut liian jännittävä. Tämä on tosi tärkeää minun itseluottamukselleni! Kovat äänet ja äkkinäiset liikkeet sekä jännittävät asiat saavat minut alistumaan eli menemään makuulle. En taistele, en pakene vaan jähmetyn. Ehkä minua ei huomata, kun menen tosi pieneksi?
Lisäsin vähän kuviakin teille nähtäväksi, käykää katsomassa! Niissä näette myös mun kaverit Kidan ja Rian.
Kuulumisia tarhalta
Tosiaan, tarinani alkaa siitä, kun synnyin keskelle hyistä talvea veljieni kanssa. Asuimme kahden huonokuntoisen naisen tontilla, en oikein tiedä, voiko sitä paikkaa kodiksi kutsua. Oli siellä kuitenkin sen verran lämmintä ja välillä ruokaakin, että selvisimme ankarasta talvesta. Olimme kuitenkin enimmäkseen oman onnemme varassa eikä mitään fyysistä kontaktia ihmiseen ollut. Kuitenkin kun kesä koitti ja kasvoimme, alkoi ympäröivä maailma kiinnostaa meitä teinejä. Lähdimmekin ulos seikkailemaan ja no, lyhyestä virsi kaunis, päädyimme lopulta tarhalle.
Vaikka tämä Penkta Kojan tarha onkin varsin meluisa paikka eikä täällä oikein ole omasta rauhasta tietoa, niin olen pikku hiljaa tämän vuoden aikana tullut ulos kuorestani. Käyn jopa kävelyllä vapaaehtoisten kanssa, kunhan minulla on toisen koiran tuki ja turva. Olenkin muita koiria kohtaan varsin mukava ja ystävällinen ja olisikin todella hieno asia, jos uudessa kodissani olisi tasapainoinen ja itsevarma koirakaveri odottamassa. Minulla tosin on tapana suojella ruokaani muilta koirilta, mutta kunhan ruokailut sujuvat rauhassa ja saan omaa tilaa, niin näillä näkymin ei ole mitään esteitä, miksi en voisi asua toisen koiran kanssa.
Parhaimmillani olen ihmisiäkin kohtaan iloinen ja rakastava, mutta ujous ottaa minusta joskus vallan. Tämän vuoksi en voikaan liikaa korostaa, että tärkein asia, mitä tulevalta kodiltani tarvitaan, on kärsivällisyys. Hyvä asia on kuitenkin se, että olen vielä varsin nuori ja minulla on kaikki mahdollisuudet oppia kotikoiran elämään. Voisitko sinä olla minulle sellainen turvasatama, joka johdattaa minut lempeästi omaan tahtiini kotikoiran elämän saloihin?
Uskon, että minulle sopisi paremmin rauhallinen elinympäristö vilkkaan kaupungin sijaan. Siihen uuden kotini on varauduttava, että voi mennä pitkäänkin, että sopeudun kotikoiran elämään ja pelkoni hälvenevät. Kuitenkin lopussa varmasti kiitos seisoo. Olisi niin ihanaa päästä vielä joskus ikioman ihmisen kanssa metsälenkille ja sohvalle köllöttelemään. ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.