Minun elämäni alku on hyvin tyypillinen Liettuan maaseudulla. Emoni oli viimeisillään tiineenä ja vaelteli etsimässä turvallista ja suojaisaa paikkaa mihin synnyttää pennut. Ei ole tiedossa, oliko emollani koskaan ollut kotia vai oliko hänet hylätty pentujen takia. Emoni löysi asumattoman maatilan ja ryömi navetan alle, jonne pian synnytti meidät pennut. Naapurit onneksi huomasivat pienen perheen ja hälyttivät tarhan hakemaan meidät pois. Emoni ja sisarukseni ovat jo löytäneet kodit Liettuasta, muitta minä olen vielä tarhalla.
Minut adoptoitiin jo kerran liettualaiseen perheeseen, mutta palauduin kuukauden jälkeen koska heillä ei ollut osaamista työskennellä arkuuteni kanssa. Pelkäsin perheen miestä erityisesti ja onkin hyvä, jos tulevassa perheessäni huomioidaan tämä ja pystytään kärsivällisesti näyttämään minulle, että mitään pelättävää ei ole. Ujostelen vieraita ihmisiä ja siksi etsin kotia, jossa ymmärretään antaa minulle aikaa tulla kuorestani eikä minua painosteta ottamaan askeleita liian nopeasti.
Tarhalla kävi vieraita Suomesta sterilointiprojektin yhteydessä, ja minuakin käytiin katsomassa. Olin niin hämmentynyt hälystä ja metelistä, että painauduin häkkini nurkkaan ja katselin sieltä turvastani, kun ihmiset kävivät minua katsomassa. En uskaltanut tulla ottamaan namuja, mutta en myöskään haukkunut yhtään.
Kun tutustun ihmisiin, olen iloinen ja ystävällinen koira ja pidän erityisesti muiden koirien kanssa leikkimisestä. Olisikin hyvä, jos kotona olisi minua reipas kaveri odottamassa ja saisin tarvittaessa tukea jännittävien asioiden edessä. Tarhan häly ja meteli ei ole minulle paras paikka ja olisi hyvä, kun pääsisin mahdollisimman pian omaan kotiini. Mietithän siis tarkkaan omia resurssejasi, en ole ehkä heti valmis kotikoira ja kanssani voi joutua tekemään töitä, mutta kun tulen kuorestani, antaa sen paljon enemmän. ♥
