Minut löydettiin kesällä kaduilta harhailemasta ja tuotiin tarhalle. Olin niin ujo, että karkasin ihan parin viikon sisällä. En kestänyt sitä tarhan meteliä ja uusia ihmisiä. Onneksi en karannut kauas. Läheisellä tontilla oli rekka-autojen korjaamo ja siellä tunsin olevani turvassa isojen autojen alla. Isot, ronskit miehet tykästyivät minuun ja antoivat ruokaa. Pari viikkoa kun näin asuin, niin miehet ymmärsivät, että olen koditon enkä ole minnekään menossa eikä kukaan minua etsi. Menivät sitten tarhalle kysymään apua, mitä tehdä minun kanssa. Tarhalla ihan hämmästyivät, kun kävi ilmi, että olen se sama Mona, joka sieltä karkasin. Rekkamiehet vähän heittivät vitsiä, että eivät he halua minua antaa tarhalle. Olivat jo niin tottuneet seuraani. Tarhalaiset sanoivat, että minut pitäisi steriloida, muuten rekkojen alla asuisi kohta monta pientä Monaa. “Tuokaa tyttö sitten meille takaisin”, sanoivat miehet puoliksi tosissaan.
Olen ujo ja sulkeutunut, mutta tosi ystävällinen. En ole murissut tai uhkaillut ketään. Tykkään tosi paljon muista koirista ja heidän seurassaan rentoudun. Olen niin nuori, että minusta tulee vielä tosi iloinen ja kiva kotikoira.