Tulin tarhalle toukokuussa 2019 ja olin niin viisas poika, että juoksin yhden tarhan vapaaehtoisen kerrostaloasunnon pihaan ja olin niin iloinen, kun hän huomasi minut ja toi minut tarhalle. Mistä olin tullut, kukaan ei tiedä. Tuntien Liettuan koiratilanteen, minulla oli varmaan ollut huono perhe, joka päästi minut yksinään ulkoilemaan tai piti minua ketjussa pihalla ja karkasin kauas pois.
Tulen toimeen kaikkien tarhan koirien kanssa. Aluksi yritin pomoilla muille pojille, mutta rauhoituin pian ja päätin, että kaikki ovat ystäviäni.
Minun tarhani on vähän erilainen tarha, koska täällä meitä on aika vähän, noin 30 koiraa, ja meidän kanssa tehdään paljon juttuja. Olen oppinut ajamaan autossa, osallistumaan kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja tutustunut eri paikkoihin kaupungilla ja kohtaamaan uusia ihmisiä.
Ainoa probleemani on se, että rakastan ruokaa yli kaiken. Olen ahmija. Hirmurohmu. Tiedän sellaisen paikan meidän tarhan lähellä, jossa ihmiset ruokkii katukissoja. Yritän aina, kun mahdollista karata tarhalta ja mennä syömään ne kissanruuat. Jos minua ei löydy tarhalta, niin tietävät kyllä missä olen! Yleensä käyn syömässä ne kissanruuat ja tulen takaisin tarhalle tosi onnellisena. Tarhan työntekijöiden mielestä ahneuteni on ihan hyvä juttu, sillä minua on helppo kouluttaa. Teen mitä tahansa ruuan eteen.
Olen ollut terve tarhalla ja olen myös tavannut lapsia. En ole tavannut kissoja ihan lähietäisyydeltä, mutta tarhan ihmisten mielestä en ole mikään superkissantappajakoira.