Minä harhailin noin kaksi viikkoa kaduilla, kunnes kivat ihmiset ei jaksaneet enää katsoa, vaan toivat minut tarhalle toukokuun alussa. Paikalliset sanoivat, että perheeni muutti ulkomaille ja jätti minut kaduille. Helpoin tapa huolehtia koirasta, eikös vain?
Arvasivat, että osaan kyllä hakea ateriani roskiksista ja joku minut korjaa tarhoille. Ikävä vaan, että tarhat on täynnä hylättyjä koiria ja adoptioperheitä on sata kertaa vähemmän kuin tarhakoiria. Varsinkin vähän isommille ja ”vanhemmille” koirille kuin minä.
Onneksi pääsen Suomeen! Toivottavasti entinen perheeni joskus edes vähän katuu sitä, että jätti näin hienon ja upean koiran oman onnensa varaan kaduille.