Muistatteko mummon ja hänen 11 koiraansa?
Meidät kaikki tuotiin tarhalle ja syötettiin oikein pulleiksi. Tarhalla on nyt vierähtänyt kaksi kuukautta ja osa meistä on päässyt omaan kotiin. Ystäväni Klausas lähti Suomeen.
Meitä kaikkia on madotettu, rokotettu ja meidät on leikattu ja meillä kaikilla oli tosi itsepäinen yskä. Nyt terveydentila alkaa olla tosi hyvä ja me tarhalle jämähtäneet pikkuisetkin oltaisiin valmiita omiin koteihin.
Meitä vielä opetetaan kulkemaan remmissä, mutta meillä kaikilla on vähän laiskuustauti. Me rakastetaan tarhan koirahuoneen sohvaa, eikä tykätä olla ulkona, kun on kylmä. Ollaan ”laiskojen” ihmisten sohvaperunakoiria.
Lisää uutisia
Niin se aika vaan rientää eteenpäin kovaa vauhtia.
Me täällä Jogiksen kanssa vielä tarhalla ihmetellään elämää ja odotetaan sitä onnen päivää, kun meille kerrotaan, että nyt on sinun aika lähteä omaan kotiin.
Kotiin, jossa ei ruoasta ja rakkaudesta ole pulaa ja saa nukkua sohvalla tai sängyssä, olla perheen kainalossa ja nautitaan yhteisistä kävelyhetkistä.
Olen tottunut elämään muiden koirien kanssa ja nyt tarhallakin asutaan koirahuoneessa useampi kaveri seurana, eli voisin hyvin muuttaa perheeseen, missä olis koiraseuraakin, tai vaikka Jogiksen kanssa yhdessä.
Olisiko minun oikeisti mahdollista päästä omaan kotiin?
Meidän mummo oli meille tärkeä ja hän yritii auttaa meitä parhaalla mahdollisella tavalla, kun meitä pikku koiria vain ilmeistyi hänen pihaansa asumaan.