Jos olisin ihminen, olisin sellainen utelias, elämäniloinen ja herttainen papparainen, joka tykkää mennä tansseihin, seniorien bussimatkoille uusiin maihin, sauvakävelyille aamuvarhaisin naapurin seuraksi ja pelaamaan petangea ystävien kanssa lähipuistoon.
Kun olen kävelyllä tarhan koiraporukan kanssa, niin katseeni kääntyy aina taaksepäin ihmisten suuntaan. Ovatko kaikki ystäväni varmasti mukana, katseeni sanoo.
Vanha koirako ei opi uusia temppuja, ei ole totta. Viimeisin temppu jonka opin, on mennä omalle paikalle istumaan ja odottamaan. Osaan tulla luokse, jos vain kuulen kun minua kutsutaan. Tarhan porukka ei ihan tiedä, onko kuuloni oikeasti huono vai onko minulla seniorikoiralle sallittu valikoiva kuulo.
Joka tapauksessa, olen ihana koira.
Tarhalla asuvilla seniorikoirilla on usein sata ja yksi terveysongelmaa, joten minua on tarkistettu korvasta häntään. Verikokeet, luuston kuvaus. Vaikuttaisin tosi perusterveelle koiralle.
Tulin tarhalle syyskuussa 2020 toiselta tarhalta. Tällaista se elämä on, hylätystä koirasta tarhalta toiselle. Kuljin yhtä matkaa toisen koiraystävän kanssa ja tämä senioriystäväni löysi oman kodin Hollannista. Mikä onnenpotku! Nyt on minun vuoroni.