Eläinsuojeluyhdistys sai taas yhden soiton, yhden niistä 30:sta, joita tulee päivittäin.
Nuori mies pyysi hakemaan pois isoäitinsä koirat, kun isoäiti ei niistä pysty enää huolehtimaan. Koirat olivat äitikoira ja 4 kk:n ikäinen lapsi. Se lapsi olen siis minä.
Pyysivät miestä ottamaan meistä valokuvia ja lähettämään kuvat, että voisivat etsiä meille uutta perhettä. Mutta kun miehellä ja meidän isoäidillä ei tietenkään ollut kameraa tai internettiä. Niinpä ne kivat eläinsuojelutädit tulivat hakemaan meidät, äitsykki ja minä kun saatiin kotihoitopaikat. Matkan varrella sanoivat, että mennään eläinlääkärille. Olin ihan kauhistunut koko automatkan ajan, siis en eläinlääkäristä, kun enhän minä sellaista ollut nähnyt koko pienen elämäni aikana. Yleensä vain se matka pelotti minua.
Eläinlääkärillä ne ihan kauhistuivat. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota minuun kauniisin silmiini. Kuulemma olin ihan liian laiha, korvissa tulehdus, likainen, haiseva, maha pullea ja täynnä matoja, kynnet pitkät, kirppuja, no se lista voisi jatkua vaikka kuinka pitkään. Että sellainen isoäiti oli minusta huolehtinut. Opin niin paljon asioita siellä eläinlääkärillä. Kaikenlaista rokotuksista ja matolääkkeistä ja kirppuaineista.
Sitten kun pääsin kotihoitopaikkaan, join vettä ihan kippotolkulla ja varastin valkoista leipää ja niin kuin imuri ahmaisin sen masuuni. Elämäni paras ateria!