Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Nike nyk. Nita

12.11.2023

Hei, olen Nike-tyttönen. Iloinen, reipas ja ystävällinen seniori etsimässä loppuelämän kotia. ♥

Olen saanut oman kodin 03.2024 ♥

Minä olin yksi onnekkaista ja minulla oli koti. Ainakin joku ruokki minua enkä joutunut selviytymään yksin kadulla. Näitä vanhoja mummoja ja pappoja on maaseudulla paljon, joilla koiria kirmailee pihoilla. Usein meitä myös sidotaan ketjun päähän tai ulkorakennuksiin kiinni ja siinä joudumme viettämään kaiken aikamme. Kävi kuitenkin niin, että iäkäs omistajani joutui sairaalaan eivätkä sukulaiset halunneet huolehtia minusta ja niinpä minut tuotiin Penkta kojan tarhalle.

Olen varsinainen ilopilleri. Hoitajani sanovat, että minulla on kultainen luonne. Pidän ihmisen huomiosta ja tulen myös hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Olen rohkea tyttö ja minusta on mukavaa lähteä ulkoilemaan tarhan vapaaehtoisten kanssa. Minusta voisikin saada oivan lenkkikaverin kunhan muistaa, että olen jo seniori enkä välttämättä kovin pitkiä lenkkejä jaksa tehdä alkuun ainakaan. En myöskään ujostele vieraita ihmisiä, vaan otan kaikki iloisesti vastaan. Rakastan rapsutuksia ja ihmisen huomiota.

Täällä kävi vapaaehtoisia ihan Suomesta asti. Minut valittiin varta vasten lenkitettäväksi. Puhuivat jostain adoptiosta, mitä se sitten tarkoittaakaan. Toivottavasti jotain mukavaa. Kaipaisin elämääni vihdoin jotain hyvää. Olin kiltti tyttö ja lenkitin vapaaehtoistani mielelläni. Kävelin nätisti hihnassa, minusta oli mukavaa päästä hetkeksi pois tarhan metelistä. Olin myös rapsuteltavana ja sain paljon ihailua osakseni. Olen kuulema valmis paketti siihen adoptioon.

Kukaan ei ole kuitenkaan täydellinen ja minullakin on kuitenkin pieni vaiva. Kärsin kuivasilmäisyydestä, johon olen saanut tippoja. Tulen tarvitsemaan silmätippoja loppuelämäni ja niitä on annettava aamuisin ja iltaisin. Uuden omistajani on hyvä tiedostaa tämä. Tippojen avulla pystyn elämään täysin normaalia koiran elämää. ♥

Olen kiltti koira ja sopisin monenlaiseen kotiin. Vaikka olen jo senioriksi luokiteltu, olen silti edelleen reipas ja tarvitsen liikuntaa ja yhdessä touhuamista. Kotona voisi myös olla kiva koirakaveri odottamassa. Olisi ihanaa köllähtää päivän päätteeksi oman ihmisen kainaloon. ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.