Nubis

Sukupuoli:

Syntymäaika: 01.2015

Koko: n. 45 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Tautmiles Globa, Vilna

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 11.2022

20.11.2022

Olen aivan ihana poika. Tulen hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa, tiedän milloin voi leikkiä ja milloin kannattaa siirtyä etuvasemmalle. Jos pääsisin vielä kylpyyn, olisin vielä ihanampi!

Olen saanut oman kodin 11.2022 ♥

Päivitys tilanteeseeni 20.11.2022

Saavuin omaan kotiin Suomeen jo vuonna 2017 mutta nyt joudun valitettavasti vaihtamaan kotia, perheessä puhjenneen pahan allergian johdosta.

Olen mitä ihastuttavin kiltti koira. Nukun yöt omalla pedilläni, osaan kaikki tärkeät peruskäskyt ja tykkään vetoleikeistä. Sisäsiistiksi olen jo tietenkin oppinut, kun olen ollut kotikoirana niin pitkään. Pärjään myös hienosti itsekseni kotona ja matkustan kiltisti autossa.

Olen perheen ainoa lemmikki. Tulen toimeen toisten koirien kanssa, jos he ovat rauhallisia, eivätkä yritä hyppiä päälleni. Kissat minua kiinnostavat ihan jahtaamiseen asti, joten olisi hyvä, jos uudessa kodissani ei olisi kissoja. Myöskään lapsiin en ole tottunut.

Ulkoilut sujuvat hienosti mutta minua kohtaan aggressiiviisesti käyttäytyvät koirat stressaavat minua. Naapurissani asuu pari sellaista. Jos kuulen niiden haukkuvan, saatan alkaa ulista ihan sisälläkin.

Minulla ei ole todettu mitään sairauksia, mutta hampaani pitää käydä eläinlääkärillä puhdistamassa vuosittain.

Olisiko sinulla tarjota minulle rakastava koti?

Tarhalla ollessani

Olen seikkailija. Yhtenä päivänä löysin itselleni seikkailukaverin. Sellainen mies heitti minulle ruokaa kadulla ja päätin lähteä seuraamaan häntä. Voi että oli ihanaa! Minulla oli seikkailukaveri. Seurasin miestä ihan joka paikkaan. Mielestäni meillä oli täydellinen ystävyyssuhde, minä seurasin, hän huusi minulle, että älä seuraa. Minua se ei haitannut, huutakoon vain, ihmisen seura on ihanaa.

Eräänä päivänä huutamisen sijaan mies toikin minut tarhalle. Häkissä olin sitten
jumissa enkä päässyt seikkailemaan enkä häntä seuraamaan. Tarhalla minulle sanottiin, että jos odotan kärsivällisesti voin päästä vaikka ihan Suomeen asti seikkailemaan. Se kuulostaa tosi ihanalle! Minua ei haluta antaa ketjukoiraksi eikä ulkokoiraksi niin kuin paikalliset aina haluavat tällaisista isommista pojista, Suomessa pääsisin ihmisen parhaaksi ystäväksi.

Nuorena poikana keskittymiskykyni on tasan 5 sekuntia, joten tarvitsen aktiivisen ja seikkailumielisen nuoren perheen, joka jaksaa kouluttaa ja touhottaa kanssani. 


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.