Historiani on aikalailla täysin hämärän peitossa, sillä Penkta Kojan tarhan ihanat työntekijät löysivät minut vain harhailemasta kadulla ihan yksinäni. Turkkini oli löytöhetkellä kuulemma aivan kammottavassa kunnossa, josta hoitajat päättelivät, että olin joko ollut omillani jo jonkin aikaa tai sitten omistajani ei vaan koskaan ollut pitänyt asianmukaisesti huolta turkistani.
Luonteeltani olen kerrassaan mahtava tapaus – muidenkin kuin itseni mielestä, hih. Minua kuvaillaan usein todella ystävälliseksi, iloiseksi ja ihmisrakkaaksi veijariksi, jonka huomionkaipuulle ei tunnu olevan loppua sitten ollenkaan. Hoitajani kehuvat välillä luonnettani niin kovasti kilpaa, että minua alkaa ihan punastuttaa.
Voisin soveltua hyvin monenlaiseen perheeseen niin asuinmuodon kuin perheenjäsentenkin suhteen. Meille rescuekoirille lapset on yleensä hieman haastavampia tapauksia, mutta minä kerrassaan rakastan tenavia ja heiltä saatua huomiota ja rakkautta. Minulle suoritetun ”lapsitestin” perusteella voisin siis hyvinkin soveltua perheeseen, jossa olisi lapsia. Muistutan kuitenkin samaan hengenvetoon, että aikuisten rinnalla myös lapsia on hyvä heidän ymmärrystasonsa puitteissa valmistaa kohtaamaan ja seurustelemaan vasta kotiutuvan koiran kanssa asianmukaisella tavalla, jotta mitään ikäviä, odottamattomia haavereita ei pääse sattumaan.
Erityinen toive, tai oikeastaan ihan edellytys niin minun kuin myös hoitajieni puolelta tulevalle perheelleni on lupaus huolehtia kauniista turkistani. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, se oli päässyt aika hurjaan kuntoon ensimmäisten elinvuosieni aikana ja vaikka pääsinkin nyt parturiin ihan kunnon karvojen selvitykseen, tulee turkkini – heti takaisin kasvettuaan – tarvitsemaan säännöllistä hoitoa, jotta se pysyy kunnossa.
P.S. Älkää suotta hämääntykö eriävästä nimestä YouTube-videossani. Videoni tuli vahingossa nimetyksi toisen koiran nimellä, mutta minä olen siis se veijari, joka videolla todellisuudessa näkyy ja kuuluisikin näkyä.