11.1.2022

Me neljä koiraa jäätiin ihan yksin asumaan pikkumaatilalle kun omistaja joutui sairaalaan. Naapuri toi ruokaa parin päivän välein ja näin me elettiin useiden kuukausien ajan.

Meidän maatila oli ihan keskellä ei mitään, peltoja ja hiekkatie perille. Arvaa hämmästyttiinkö, kun yhtäkkiä tuli ihmisiä ja toi meidät tarhalle? Kuulemma elämä tästä vain paranisi, en tiedä uskotaanko.

Miten paljon meitä yksinäisiä koiria on Liettuan maaseudulla. Jokaista ei edes ehditä auttaa. Kerran Pet Rescue Finlandin täti oli neljältä aamulla liikenteessä kun oli koirakuljetus ja piti ajaa monta koiraa pois tarhalta Suomeen uusiin perheisiin. Yleensä hän ajaa kotoaan Vilnasta 2 tuntia ekalle tarhalle Kaunasin lähellä. Se tarha on paikalla nimeltä Linksmakalnis, eli iloinen kukkula. Tosi sopiva nimi koiratarhalle. Joskus mukana lähtee kotihoitokoiria, jotka ovat valmiita lähtemään hoitopaikasta kohti ikiomaa perhettä. Silloin tunnelma on erityisen iloisen haikea. Täti tykkää ajaa sellaista pienempää tietä, joka mutkittelee kauniiden peltojen ja tammipuiden keskellä. Se on kuulemma kauniimpi tie kuin moottoritie. Kaunasin tarhalta lastataan koirat ja sitten matka jatkuu taas 2 tuntia Panevezykseen, jossa on minun tarha ja sieltä kyytiin tulee meitä maalaispoikia ja tyttöjä, kunnes matka jatkuu ihan suoraan Tallinnaan asti. No, välillä pysähdytään jutteleen ja pissatauolle.

Joka tapauksessa, kerran siinä Iloiselta kukkulalta lähtiessä oli vielä kovin pimeätä ja täti mietti miten kiva kun kohta tulisi huoltoasema, josta saisi kahvia. Juuri silloin tien varrella, vasemmalla, puiden alla puoliksi piilossa, oli kaksi pientä koiraa. Kuski hieraisi silmiään ja ajatteli näkevänsä näkyjä. Jarrutus, vaarallisesti pakki päälle onneksi tyhjällä tiellä, mutta pikkukoirat olivat ehtineet jo kadota näkyvistä. Kyydissä oli koiria, toinen mokoma odottamassa, 10 tunnin ajomatka edessä ja uudet perheet odottamassa koiriaan. Ei ollut mikään hyvä hetki lähteä pimeään metsään etsimään niitä pikkukoiria.

Se kuva ei kuitenkaan ikinä lähde tädin mielestä. Kaksi pientä koiraa, istumassa vierekkäin, tien laidalla, puiden alla. Juuri sellaisia koiria kuin minä. Voi vain kuvitella, että heidänkin talonsa on pellon perällä oleva maalaistalo, heidänkin omistajansa joutunut sairaalaan ja pikkukoirat ihmettelevät, mitä nyt sitten tekisi.

Liettualaisten eläinsuojelijoiden mielessä on paljon paikkoja, joihin pitäisi ehtiä. Sen talon viisi koiraa, jotka odottavat tarhalle pääsyä. Se yksi yksin jätetty koira siellä toisessa kylässä, josta naapurit ilmoittivat. Se puhelinsoitto, kun pihaan oli eksynyt kaksi pikkukoiraa, jotka pitäisi käydä pelastamassa. Normaalisti tarhalle on aina noin 30 koiran jono odottamassa. Odottamassa mitä? Sitä, että joku tarhan koira pääsee omaan kotiin, ehkä Suomeen asti, ja se paikka vapautuu seuraavalle yksin jätetylle koiralle. Eli harkitsepa tarhakoiran adoptointia, se kannattaa aina.