Oktava nyk. Rusina

Sukupuoli:

Syntymäaika: 01.2017

Koko: n. 30 cm, 6 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 04.2022

Saapunut tarhalle: 01.2022

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Oktava nyk. Rusina

13.3.2022

Hellyydenkipeä rakastava pieni prinsessa. ♥

Olen saanut oman kodin 04.2022 ♥

Wuh!
Minä olen Oktava, pieni musta prinsessa vailla omaa kotiani.

Päädyin tänne Penkta Koja tarhalle, kun ihanat paikalliset vapaaehtoiset pelastivat minut yksin hortoilemasta kadulta. Kehostani pystyi lukemaan, että olin todennäköisesti saanut vasta vähän aikaa sitten pennut ja epäilys onkin, että pentujen saaminen oli syy, joka sai jonkun ihmisen lurjuksen heittämään minut ulos kotoaan. Täällä Liettuassa paikalliset – varsinkaan maaseudun täkäläiset – eivät useinkaan ilahdu yllätyspennuista saatikka sitten huolehdi heistä. Sama pätee valitettavan usein myös emoon, kuka pennut synnyttää…

Kokonaisuudessaan olen mitä ihastuttavin neitokainen niin ulkoa- kuin myös sisältäpäin. Tarhan työntekijät kuvailevat minua hieman ujohkoksi, mutta äärimmäisen rakastavaksi karvakorvaksi, kenelle jo vain muutamat päivittäiset rapsutushetket tuntuvat merkkaavan enemmän kuin koko maailma yhteensä.

Sopisin hyvin kotiin, jossa saisin elellä joko perheen ainoana prinsessana tai toisen kiltin ja melko rauhallisen koiran kaverina.

Olisiko sinulla tarjota minulle oma rakastava loppuelämän koti? ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.