Kuulumisia 24.07.2026
Heippa vaan, tulin vähän päivittelemään kuulumisiani.. Täällä meidän luona kävi vieraita Suomesta, ja voi pojat että se oli mukavaa vaihtelua tarhan arkeen. Minä asustan sisätiloissa, eräänlaisessa parakissa, ja joka aamu odotan innoissani että pääsen lenkille tarhan työntekijöiden tai vapaaehtoisten kanssa. Olen sisäsiisti häkissäni, ja pyrin tekemään kaikki tarpeeni ulos. Me sisäkoirat pääsemme vähintään kahdesti päivässä lenkille tarhan alueelle, ja jos ulkoiluttajia vierailee, voi olla että pääsen vielä useammin.
Kolmijalkaisuudesta huolimatta olen varsin reipas ja vikkelä lenkkeilijä. Ihan muitta mutkitta painelin menemään enkä ole antanut sen haitata elämääni. Pidän kovasti rapsutuksista ja varsinkin herkuista. Riehaantuessani heittäydyin selälleni ja saatoin hieman kevyesti hammastella kädestä mutta lopetin heti kun komennettiin. Toisien koirien kanssa tulen pääasiassa toimeen, mutta dominoivan kaverin seuraksi en sovi.
Tarhan alueella kasvaa omenapuita, ja ne omput vasta ovat suurta herkkua minulle. Ohi kävellessä nappasin aina välipalaa suuhuni ja rouskutin menemään. Olisi kiva jo löytää se oma koti, olenhan jo tovin ollut täällä tarhalla. Minä viihtyisin mielummin oman ihmiseni kainalossa nauttien hiljaisuudesta ja masurapsutuksista. ♥
Tarhalle saapuessani..
Moikka! Minä olen Ovis. Kolmijalkainen, karvainen ja aika kova tyyppi, ainakin omasta mielestäni.
Kun tulin nykyiseen kotiini, minulla oli outo ontuma etujalassa. Ei se aluksi niin pahalta tuntunut, mutta ihmiset olivat huolissaan. Ne vei minut kaikenlaisiin tutkimuksiin: röntgeniin, magneettiin… Lopulta selvisi, että minulla oli pehmytkudossarkooma. Älkää kysykö, mitä se tarkoittaa – tiedän vain, että jalka piti amputoida.
Niinpä nyt minä pompin menemään kolmella jalalla. En anna sen hidastaa minua. Elämä on ihan hyvää näinkin. Tosin kävely on vähän… erikoista. Takajalkani eivät ole ihan priimaa tavaraa – toisessa polvilumpio muljahtaa silloin tällöin ja toisessa vähän useammin. Onneksi ne menevät takaisin paikalleen itse, vaikka näyttää välillä kuin tanssisin jotain omaa tanssiani. Lääkäri sanoi, että leikkaus ei ole hyvä idea, liian iso riski, kun minulla on jo yksi jalka vähemmän.
Ai niin, ja sitten on tämä silmäjuttu. Minulla oli sellainen ”kirsikkasilmä”, mutta se leikattiin ja nyt se on kunnossa. Jäljelle jäi vaan kuivat silmät, mikä vaatisi tippoja… mutta ei käy! En pidä tippaakaan silmätipoista. Jos yrität laittaa niitä minulle, saatan näykkäistä. Sen sijaan saan jotain kapseleita, ne on ihan ok, kunhan ne eivät tule lähelle silmiäni.
Luonteeltani olen aika menevä tapaus. Tykkään kävellä, olla ulkona ja tutkia maailmaa. Olen rohkea, utelias ja rakastan tilaa ympärilläni. Pidän toisista koirista, kunhan ne eivät ole liian tungettelevia, en kaipaa turhaa häröilyä. Ihmisistäkin tykkään, kunhan ne kunnioittavat rajoja. Liika rapsuttelu tai lääppiminen saa minut ärsyyntymään. En ole pehmolelu, olen elävä, hengittävä koira, jolla on omat mielipiteet.
Minun maailmani ei ole täydellinen, mutta se on minun. Olen oppinut kulkemaan omalla tavallani, tasapainottelemaan vaikeuksien kanssa, ja silti elämään täysillä. Kolmella jalalla – mutta sydän täynnä elämää.
