Ozas

Sukupuoli:

Syntymäaika: 03.2017

Koko: n. 50 – 60 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa (kotiutui tarhan kautta)

Kotiutunut: 12.2022

Saapunut tarhalle: 04.2021

12.7.2022

Hei sinne ruudun toiselle puolelle!
Minun nimeni on Ozas, mutta kaverit sanovat ihan Oziksi ja etsin omaa kotiani. Hartain toiveeni olisi päästä yhteiseen loppuelämän kotiin yhdessä äitini Majan kanssa. Kuljemme yhdessä kuin ajatus. ♥

Olen saanut oman kodin 12.2022 ♥

Tähän astinen elämäni ei ole ollut helpoin matka tassutella. Harmikseni tiedostan myös sen, että menneisyyteni on hyvin tyypillinen minun kaltaisillani maalaiskoirilla. Minut, äitini ja veljeni otettiin huostaan emännältämme, jolla oli paha tapa pahoinpidellä meitä. Hän tapasi oikeuttaa tekojaan selittämällä, että yritimme usein leikkiä pihan kanojen kanssa, vaikka näin ei olisi kuulemma saanut tehdä. Mutta mitä me nyt oikeastaan oltaisiin tilanteelle mahdettu? Koitapa itse viettää päivät pitkät 2 metrin mittaisessa narussa ilman minkäänlaista virikettä tai tekemistä. Helpommastakin sitä jo turhautuu ja alkaa touhuamaan asioita, joita ei ehkä saisi.

Veljeni, äitini ja minun onneksi emäntämme lapsenlapsi näki toivottoman tilanteemme ja päätti hankkia meille apua, antaa mahdollisuuden parempaan elämään. Niinpä me päädyimme tänne, Penkta Kojan tarhalle.

Olen nyt viettänyt tarhalla jo yli vuoden, ja siksi tarhan työntekijät ovatkin sitä mieltä, että nyt olisi minun aikani löytää ihka oma, rakastava kotini. Menneisyydestäni huolimatta, olen kuin ihmeen kaupalla kyennyt säilyttämään luottamukseni ihmisiä kohtaan ja rakastankin edelleen ihmisten tarjoamaa huomiota ja rakkautta enemmän kuin mitään maailmassa.

Olen aktiivinen, siisti, suloinen ja leikkisä hauveli. Rakastan aikuisia, lapsia, leikkiä, juoksemista ja ylipäänsä kaikkia ulkoiluaktiviteetteja. Sopisin parhaiten aktiiviseen perheeseen, jossa saan osallistua kaikkeen kivaan tekemiseen. Hartain toiveeni olisi päästä yhteiseen kotiin äitini Majan kanssa. Olemme nimittäin pärjänneet yhdessä tähänkin asti vaikeuksien yli ja en tiedä miten tuo äitimuori ilman minua pärjäisi (noh, jos et kerro kenellekään, niin itse saatan olla hieman mammanpoika).


Voisitko sinä toteuttaa suurimman unelmani ja tarjota minulle loppuelämäni rakastavan kodin? Minulla olisi paljon rakkautta annettavana. Hartain toiveeni olisi päästä samaan kotiin asumaan yhdessä äitini Majan kanssa. ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.