Panis nyk. Manu

Sukupuoli:

Syntymäaika: 08.2016

Koko: n. 40 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 07.2019

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Panis nyk. Manu

19.3.2022

Hoitajani sanoo, että olen sellainen kiltti pusukone. Olen ihan sisäsiisti ja lenkeillä en ole rähissyt enää muille.

Olen saanut oman kodin 07.2019 ♥

Olen sellainen hassu pitkäkoipimäyrismiksi. Rakastan ihmisiä ja olen oikea häkkyräväkkyrä.

Isottelen poikakoirille, mutta en ole varsinaisesti paha. Haluan vain osoittaa, mikä iso pomo ja itsevarma pikkukoira olen.

Lisää uutisia

Heippa kaikki, minä olen Manu (entiseltä tarhanimeltäni Panis).
Tulin Suomeen 03.2018 omaan perheeseen, mutta nyt olen vaihtamassa kotia ja tällä hetkellä kotihoidossa.

Edellisen perheen elämä oli minulle liian hektistä ja olin stressaantunut ja siitä seurasi minulle ja perheelle kierre, josta oli vaikea päästä yli. Tuntui, etten tule toimeen muiden koirien kanssa, vieraat ihmiset oli haaste ja lenkillä ohitukset oli välillä vaikeita. Saatoin haukkua rapun ääniä ja kävin vain paljon ylikierroksilla kaikesta. Perheessäni oli lapsia ja senkin takia elämä oli todella hektistä.

Tulin tänne hoitopaikkaan, missä on vain minä, hoitaja ja kissa. Minulla on mennyt nyt todella hyvin ja olen paljon rentoutuneempi.

Olemme käyneet koirapuistossa lähes joka päivä ja kavereita minulla on jo yllin kyllin. Alkuun minulla oli aika ihmeteltävää, kun en ollut ennen puistoillut, mutta äkkiä totuin touhuun ja nyt leikimme kovasti muiden kanssa. Koirapuistossa saatan sanoa jollekin, jos tunkevat ihan liian lähelle, mutta niinhän se kuuluukin.

Kotona tykkään touhuta itsekseni ja tietty hoitajan kanssa. Nautiskelen köllöttelystä, mutta olen myös aina valmis lähtemään lenkille.

Vieraat ihmiset ovat minulle vielä hieman haaste ja olen varauksellinen vielä heidän kanssa. Varsinkin miehet tuntuvat hieman epäilyttäviltä. En ole myöskään haukuskellut hoitopaikassa turhia.

Alkuun, kun tulin hoitopaikkaan, olin toki hyvin levoton, kun tilanne oli minulle outo ja kaikki tutut ihmiset katosivat ympäriltä. Lenkillä myös kaikki vähän pelotti. Totuin kuitenkin nopeasti ja nyt olen jo ihan kuin kotonani ja naapurusto on jo täysin tuttu paikka.

Toivon kovasti että löytäisin uuden oman kodin, missä tykättäisiin touhuilla ja käydä puistossa leikkimässä muiden koirien kanssa, jotta saisin lisää sosiaalisia taitoja. Olen sellainen vähän terrierimäinen kaveri. eli en mikään nössykkä kuitenkaan ja siksi tykkäänkin touhuta ja tutkia kaikkea.
Huom. tykkään nukkua vieressä ja toiveeni olisikin, että uudessa kodissa saisin nukkua perheen kanssa.
Minulta on tutkittu myös Multiresistenssibakteeri ja siitä lisätietoja saat yhdistykseltä.
Mulle paras koti on aikuinen koti, ilman lapsia.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.