Minä olin viimeinen koira, joka pelastetttiin sellaisesta kauhujen talosta. Talossa asui useampi juopotteleva ihminen ja me koirat pelättiin niitä niin paljon, että osa meistä asui sängyn alla ja osa meistä oli unohdtettuna kellarissa. Joka puolella oli likaa, sotkua, pulloja. Ensin pelastettiin Tamsis, joka pääsi Suomeen ja on tosi iloinen koira nykyisin. Sitten pelastetiin sängynaluspennut Akva ja Krosas, jotka kanssa lähti Suomeen.
Ensin ne oli niin peloissaan, että jos ihminen yritti tulla lähelle, niin ne huusi ihan suoraa huutoa. Nyt ne on kivoja kotikoiria. Sitten, kun meitä loppuja koiria yritetiin pelastaa, niin ne ihmiset ei avanneet ovea ja yksi tosi pelottava iso mies tuli humalassa uhkailemaan niitä eläinsuojeluyhdistyksen ihmisiä. Ne ei päässyt meidän luokse ja kun aikaa kului, talossa oli taas pentuja. Yksi niistä olin minä. Pääsin piiloon, kun ne ihmiset tappoivat sisarukseni. Niin yleensä tehdään ylimääräisille koirille maaseudulla. Onneksi ne eläinsuojelijat eivät olleet unohtaneet meitä. Kun talon emäntä joutui sairaalaan ja juoppoporukka lähti omille teilleen, niin he tulivat hakemaan meidät. Meitä onnisti.
Minulla on pieni synnynnäinen vamma, yhdessä tassussani on vain kaksi sormea. Tassuni on välillä kipeä eikä sitä tiedetä, miten paljon vammani minua haittaa tulevaisuudessa. Siitä huolimatta olen NIIN onnellinen, että saan olla turvassa ihmisten kanssa. Minulle toivotaan parasta mahdollista koiranelämää, kun minut on vihdoin saatu pois kauhujen talosta.