Saavuin tänne Länsi-Liettuaan Linksmosios Pedutes -koiratarhaan toiselta puolelta maata. Tarhan väki sai kuulla, että olen ollut koko ikäni kulkukoirana, eikä minulla ole koskaan ollut omistajaa. Kuononi, joka oli tarhalle saapuessani haavojen peitossa, oli konkreettinen osoitus karusta katuelämästä. Taustaani peilaten on ihmeellistä, kuinka ystävällinen ja luottavainen olen ihmisiä ja toisia koiria kohtaan. Silmistäni huokuu viisaus, luottamus ja elämänhalu. Vaikka ikä-arvioni on korkea, olen ikäisekseni nuori ja eloisa.
Saapumiseni koiratarhalle oli shokki kaltaiselleni kujakoiralle. Toisten koirien haukut lannistivat minua. En keksinyt muuta kuin kaivaa ison kuopan ja karata. Kuitenkin pian muutin mieleni ja palasin omine nokkineni (tai kuonoineni) takaisin tarhalle. Tämä oli kuulemma hetki, jolloin luottamus syntyi minun ja koirahoitajani välillä. Nyt saan juosta ilman remmiä viereisellä hiekkarannalla ja seuraan ihmistäni kuin varjo! Karkaamiseni jälkeen aloin myös pian asettua aloilleni ja rentoutua. Katsohan video, jossa ensimmäisinä päivinä uskaltaudun syömään ystävällisen miehen kädestä.
Tarhakoiran elämä on usein yksitoikkoista ja karua, mutta kerronpa seikkailusta, jonka sain ihan vastikään kokea. Kaikki alkoi siitä, kun joukko outoa kieltä puhuvia ilosia pääjalkaisia saapui koirasuojaamme. No ehkä hieman liioittelin. Koirasuoja, jossa asun, kuuluu tarhojen parhaimmistoon, eikä se elämä nyt NIIN karua ole. Kuitenkin se vuorokausi, jolloin pääsin yhden näiden pääjalkaisen holhottavaksi tai oikeammin sanottuna kavaljeeriksi – herrasmies kun olen -, on painunut muistoihini yhtenä parhaimmista.
Kova katuelämä on aiheuttanut minulle joitain pelkoja, mutta koirahoitajat uskovat, että ne pelot johtuvat vain kokemuksen puutteesta. Tällä saariseikkailulla, josta mainitsin, kohtasin aivan uusia asioita ja pelkojakin, joita onnistuin kuitenkin upeasti voittamaan. Jos olen joskus menettänyt luottamukseni ihmiseen, viimeistään tällä lyhyellä reissulla se palautui. Matkustin lautassa, ihmettelin hevosia ja kaupunkijunia. Nuuhkin tuoksuja ja annoin korvani lepattaa. Aina välillä meinasin saada sätkyn, mutta vastuuhenkilön nakellessa neuvokkaasti nameja maisemaan, unohdin pelkoni. Vaikka määränpäässä, kauniilla ja rauhallisella saarella olisin saanut juosta sydämeni kyllyydestä (aivan oikein kuulit, olen ikäisekseni kyllä erittäin hyvässä kunnossa), päätinkin pysytellä tämän vastuuhenkilöni helmoissa. Osoittautui, että lyhytkin tuttavuus saa minut kiintymään ihmiseen voimakkaasti.
Retkellämme sain kokea koirakoulua ja ravintolaelämyksiä. Minulle tarjottiin kalannahkaa haarukasta! Herrojen herkkua sanon minä! Olen hyvin ruokasuuntautunut, joten pienellä porkkanalla tai mielummin nakilla, minulle on helppo opettaa uusia asioita.
Vastuuhenkilöni, joka oppi ymmärtämään minua tämän vuorokauden aikana melko hyvin, kehui minua hämmennyksiin saakka. Kehut, huomio ja hyväksyntä tuntui vähintään yhtä hyvältä kuin tuo maittava kalannahka.
Sanotaan, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Mitä vielä. Opin kuulemma turbovauhdilla asioita, ahnehdin kaikkea minulle annettua ja opetettua. Olen tainnut elämäni aikana ratkoa yhden jos toisenkin pulman. Yhden vuorokauden aikana myös rohkaistuin ja opin luottamaan. Sain välkyn leiman, josta olen ylpeä!
Parasta minussa kuitenkin on kontaktihakuisuus. Minusta huokuu luottamus ja rakkaus ihmisiin. Olen tällainen joviaali ja sielukas ja vaatimaton kaveri. Tulen myös hyvin toimeen kaikkien tapaamieni koirien kanssa.
Takaisintulomatkalla kiipesin jo vastuuhenkilöni syliin ja annoin pääni painua. Yllätyin jopa itsekin. Ja miten mukavalta se tuntuikaan! Palautuessani tarhalle taisimme kummatkin parauttaa kunnon itkut ilmoille. Vastuuhenkilöni ja tarhan väki toivovat nyt sydämensä kyllyydestä, että pääsisin loppuelämän kotiin. Vieläkö olisi aikaa päästä loppuelämän kotiin, paikkaan, jossa elämä on tässä ja nyt?
Minulla ei ole koskaan ollut kotia. Rakastava koti on parasta mistä voin uneksia, mutta mistä minulla ei ole paljoa kokemusta. Olisiko sinulla rohkeutta tarjota kaltaiselleni hurmaavalle seniorille koti?
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.