Me rakastetaan ihmisiä ja muita koiria. Ollaan tosi kauniita kanssa.
Olen saanut oman kodin 04.2019 ♥
Ensin tuli soitto neljästä koirasta, jotka jäivät kodittomiksi, kun omistaja kuoli. Sukulaiset olivat kuulemma käyneet talossa, päästäneet meidät irti ketjusta ja sanoneet meille, että siinä nyt on sitten vapaus, lähtekää hakemaan ruokanne. Oli sitten kivoja ihmisiä, ei halunneet että kuolemme nälkään ja janoon siihen ketjun päähän. Tosi välittäviä ja empaattisia. Meistä kylällä kuljeskelevista koirista ilmoitettiin sitten eläinsuojeluihmisille ja he ajoivat autolla kylää ympäri ja antoivat meille matolääkettä ja kaikenlaisia pistoksia ja sitten meidät tuotiin tarhalle.
Tytöt ihan rakastuivat meihin. Kahta meidän veljeä ei ole vielä rokotettu, joten he ei vielä etsi kotia. Me kaksi veljestä ollaan jo melkein valmiita lähtemään. Isompi meistä on rohkeampi, hän tuli ihan heti ihmisten luokse iloisena ja häntää heiluttaen ja rakastaa ihmisen huomiota. Minä olen meistä vähän ujo, pelkään ihmisen kättä, mutta kun ymmärrän, että kukaan ei lyö, niin tungen nenäni käden alle ja pyydän lisää silityksiä. Yhdessä me ollaan oikea tehopari.
Jos saisimme yhdessä kodin, niin meidän kanssa kelpaisi kävellä ympäri kyliä. Jos naapurit pelkäisi rescuekoiria, niin voisit vain sanoa, että olemme sileäkarvaisia noutajia. Ihan rotukoiran näköisiä.
Etsimme kotia sekä yhdessä että erikseen.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.