Ensin tuli soitto neljästä koirasta, jotka jäivät kodittomiksi, kun omistaja kuoli. Sukulaiset olivat kuulemma käyneet talossa, päästäneet meidät irti ketjusta ja sanoneet meille, että siinä nyt on sitten vapaus, lähtekää hakemaan ruokanne. Oli sitten kivoja ihmisiä, ei halunneet että kuolemme
nälkään ja janoon siihen ketjun päähän. Tosi välittäviä ja empaattisia. Meistä kylällä kuljeskelevista koirista ilmoitettiin sitten eläinsuojeluihmisille ja he ajoivat autolla kylää ympäri ja antoivat meille matolääkettä ja kaikenlaisia pistoksia ja sitten meidät tuotiin tarhalle.
Tytöt ihan rakastuivat meihin. Kahta meidän veljeä ei ole vielä rokotettu, joten he ei vielä etsi kotia. Me kaksi veljestä ollaan jo melkein valmiita lähtemään. Isompi meistä on rohkeampi, hän tuli ihan heti ihmisten luokse iloisena ja häntää heiluttaen ja rakastaa ihmisen huomiota. Minä olen meistä vähän ujo, pelkään ihmisen kättä, mutta kun ymmärrän, että kukaan ei lyö, niin tungen nenäni käden alle ja pyydän lisää silityksiä. Yhdessä me ollaan oikea tehopari.
Jos saisimme yhdessä kodin, niin meidän kanssa kelpaisi kävellä ympäri kyliä. Jos naapurit pelkäisi rescuekoiria, niin voisit vain sanoa, että olemme sileäkarvaisia noutajia. Ihan rotukoiran näköisiä.
Etsimme kotia sekä yhdessä että erikseen.