Minun tarinani alkaa Prienain piirikunnasta, noin 30 km:n päässä Alytuksesta. Tarha sai myöhään illalla ilmoituksen koirasta, jota päin auto oli ajanut. Nainen, joka oli ajanut koiran yli, soitti itse. Hän oli peloissaan eikä tiennyt, miten auttaa. Koira oli ojassa lähellä tietä ja nainen odotti lähistöllä, kunnes tarhan työntekijät saapuivat paikalle. Koira oli mikrosirutettu toisen tarhan nimiin, eikä sitä ollut rekisteröity uusille omistajille. Työntekijät ottivat yhteyttä kyseiseen tarhaan, mutta he eivät muistaneet minua. Todennäköisesti minut oli adoptoitu pentuna, eivätkä omistajani olleet itse rekisteröineet koiraa omille nimilleen. Kukaan ei etsinyt minua. Tämä oli outoa, koska näytin puhtaalta ja hyvin ruokitulta ja kuten seuraavana päivänä selvisi, minulle oli jo tehty jalkaleikkaus aiemmin ja minut oli myös jo steriloitu.
Onnettomuudessa minulta oli murtunut oikean etujalan värttinäluu ja oikean takajalan nivel. Leikkaus tehtiin 17. lokakuuta 2024. Luut tuettiin metallilevyillä. Takajalan nivel kiinnitettiin ulkoisella metallikiinnittimellä, etujalka kipsattiin. Leikkaus päättyi onnistuneesti. Röntgenkuvat osoittivat, että minulle oli jo tehty leikkaus oikealle etujalalle aiemmin, koska se oli tuettu metallilevyllä ja parantunut jo kauan sitten.
Toipumisaikani oli vaikea. Liikkumistani piti rajoittaa tiukasti. Kipsin ja ulkoisen kiinnityksen poistamisen jälkeen minä onnuin edelleen, jalka kuumeni ajoittain, oli edelleen kipeä ja siihen ilmestyi paranematon haava. Etujalan luu oli tulehtunut ja jotenkin mursin oikeasta etujalasta muutaman varpaan. Huhtikuussa 2025 tehtiin toinen leikkaus. Oikeasta etujalasta poistettiin kaksi varvasta ja yksi metallilevy. Taas jouduin harmikseni koppihoitoon. Toisen leikkauksen jälkeen olen kuitenkin toipunut hyvin ja liikkumiseni on palautunut normaaliksi.
Luonteeltani olen melko hyvin sosiaalistunut ja itsevarma koira. Minulla on hyvät perustaidot: osaan kävellä hihnassa, en pelkää ajaa autossa, osaan käyttää portaita, olen rauhallinen sisällä, en tuhoa tavaroita ja teen tarpeeni ulos.
Minä nautin ihmisten seurasta, ja pyydän rapsutuksia rapsutuksia ja huomiota. PRF-tiimi tapasi minut vierailullaan tarhalla kesäkuussa 2025. Yritin kovasti liittyä mukaan lounaalle ja tarjosin jopa tassuani suomen kielistä komentoa vastaan. Voisin hyvin asua myös lapsiperheessä. Monet nuoret vierailijat ulkoiluttavat minua. En ole osoittanut koskaan aggressiivisuutta ihmisiä kohtaan.
Entäs sitten ne lajitoverit… No, tulen toimeen joidenkin koirien kanssa. Yleensä suosin uroksia ja asunkin tällä hetkellä uroskoiran kanssa. Siedän muita koiria mielialani mukaan. Kun tunnen oloni sosiaaliseksi, olen ystävällinen kaikenkokoisten ja -sukupuolisten koirien kanssa; kun en halua vuorovaikutusta, minä yksinkertaisesti jätän heidät huomiotta tai osoitan kehonkielellä, että kannattaa pitää etäisyyttä. Olen itsevarma ja pystyn puolustamaan itseäni, mutta en aloita konflikteja. Hihnassa minä saatan reagoida joihinkin koiriin etäältä. Minä olen erittäin ruokamotivoitunut ja saatan yrittää ottaa muiden koirien herkkuja tai ruokaa.
Minut on myös testattu kissojen kanssa ja olen kävellyt vapaasti niiden lähellä. En vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta niistä, mutta aggressiivisuutta ei ollut havaittavissa. Olisin kiitollinen kodista, jossa pääsen päivittäisille rauhallisille lenkeille ja saan päivän päätteeksi köllähtää perheeni jalkojen juureen tai kainaloon sohvalle.
Minä olen varsin mutkaton ja helpohko koira.. Enimmäkseen minä vain haluan olla ihmisten seurassa. Tarhassa näytän usein surulliselta ja tylsistyneeltä. Olisi jo mukava päästä pois täältä tarhalta oman perheeni luokse. Kaikkien koettelemuksieni jälkeen olisinko niin onnekas, että löytäisin oman perheeni? ♥
