Täällä Liettuassa kohistaan siitä, miten hyviä koiranomistajia suomalaiset ovat. Suomeen on tullut jo melkein 700 koiraa täältä kotimaastani Liettuasta ja usein koirien kotikuulumisia ja kuvia jaetaan tarhojen sosiaalisessa mediassa.
Aloitetaan siitä, että Suomessa usea koira pääsee hierontaan. Vau. Ihan kuin ihmiset, täällä hämmästellään. Jatketaan siitä, että Suomessa koira on osa ihmisten arkea ja kulkee mukana mökille, veneelle, töihin, koirapuistoihin ja retkille Suomen henkeä salpaavan kauniissa luonnossa. Jatketaan niin, että Suomessa asuvien koirien karva kiiltää, hampaat harjataan ja terveyttä pidetään kunnossa. Puoli vuotta Suomessa ja entinen tarhakoira näyttää miljoonan euron otukselle. Silloin liettualaiset katuvat, että eivät itse käyneet adoptoimassa tuota hienoa koiraa tarhalta. Katsos, kun tarhalla kaikki koirat ovat enemmän tai vähemmän likaisia ja laihoja ja pahatapaisia. Ihmiset ei ymmärrä, että terve ja onnellinen koira vaatii vähän työtä. Sellaista ihanaa työtä, välittämistä, rakkautta, lenkkejä ja yhteistä aikaa sohvalla.
Sitten ne ihan surulliset tapaukset. Yksi liettualainen yhteistyötarhamme sanoi, että Suomesta ei ole ikinä palautettu tarhalle koiraa, joka pissasi matolle. Se kertoo aika paljon koirakulttuurin erosta Suomen ja Liettuan välillä. Totta kai koirat vaihtavat kotia Suomessakin. Mutta siinä vaiheessa on jo tehty paljon työtä ja perustelut on vähän vakavampia kuin pissaläntit matossa.
Tämä pitkä höpöttely viittaa tietenkin minuun, maailman pienimpään ja söpöimpään kullanmuruun. Pissailin sisätiloihin entisessä kodissani ja se oli aika varma matkalippu suoraan tarhalle. Hei perheet, ottakaa matot pois, laittakaa pissa-alustoja, opettakaa minua ja pukekaa minua lämpimästi tuonne ulos että rentoutuisin ja tekisin tarpeeni ulos. Jos ongelma jatkuu ja minä olen terveeksi todettu, niin hyväksykää minut sellaisena kuin olen, pikku pissaliinina. Todennäköisesti opin sisäsiistiksi ajan ja koulutuksen kautta. Sellaisia vaihtoehtoja minulla ei ollut entisessä kodissani.