Kuulumisia kotihoidosta 11.9.202
No Poksukka se täällä moro!
Halusin tulla kertomaan teille, mitä minulle kotihoitoon kuuluu, ja minullehan kuuluu siis todella hyvää. Vaikka en enää ole asustanut koirakaverin kanssa täällä uudessa kodissa, olen silti saanut nauttia kotikoiran elämästä täysin mitoin, pääsin jopa mökille kotihoitajan kanssa.
Olen saanut nyt asua kaupungin hulinan keskellä, eikä se ole menoa haitannut. En hauku ikkunasta kuuluvia kaupungin ääniä, en edes toisen koiran haukuntaa, enkä piittaa rapusta kuuluvista äänistä lainkaan. Hienosti olen pysynyt myös sisäsiistinä täällä kotihoidossa asuessani, en siis ole ottanut paljoakaan stressiä ympäristön muutoksesta.
Kovasti on yritetty minua leikittää, mutta minua ei se voisi vähempää kiinnostaa. Toki, ehkä sekin on asia mihin totun loppujen lopuksi, jos sitä minun kanssa jaksaa kärsivällisesti harjoittaa. Sen sijaan rakastan kaikenlaisia juttuja mihin liittyy nenän käyttäminen. Lempipuuhiani ovat muun muassa nuuskumattojen käyttö ja myös se, kun kotihoitaja on piilottanut nappuloita pyyhkeen sisälle ja olen niitä sitten saanut etsiä. Lenkilläkin ollessa on nuuskiminen sitä minun juttuani. Kaikki mahdolliset koirauutiset on luettava tien reunasta, ennen kuin päästään taas liikkeelle.
Muutenkin lenkkeily sujuu mitä mukavammin. Osaan hienosti kävellä hihnassa, eikä minua edelleenkään lenkillä ollessa haittaa kaupungin melut ja meno. Muutenkin tykkään kovasti siitä kun minusta välitetään ja etenkin kun se osoitetaan silittämällä ja rapsuttamalla. Haen sitä myös paljon ihan itsekin kotihoitajaltani, joskus jopa siihen pisteeseen asti, että tökin nenällä ja siirrän ihmisen kättä. Silloin minulta saattaa myös päästä muutama äänitehoste, hieman huskymaista ulinaa ja vinkumista kun nääs osaan.
Nyt näin kesän aikana on se huomattu, että minä se en ukkosesta tykkää. Se pelottaa minua kovasti. Vaikka muista kovista äänistä en niinkään hätkähdä, on ukkosen jyrinä jotain sellaista mikä saa tassut vapisemaan! Silloin kun on jyrissyt, saattaa minulta poloiselta jäädä ulkoilu jopa vuorokaudeksi väliin. On minusta silloin pitänyt pitää extra hyvää huolta, jotta olen pärjännyt. Myös sade ja matalapaine tuntuvat minulle tassuihin asti…siinä onkin sitten vähän treenaamista.
Kesän aikana on myös paljon tuntemattomia tullut kohdattua. Olen päässyt muutaman kerran ihan menoille, muun muassa pizzaravintolan terassille, jossa minulla sujui kaikki todella hyvin. Tosin, oli ollut aika rauhallista, mutta sinne olin pöydän alle rauhoittunut, hyvistä hajuista huolimatta. Myös kotihoitajan työpaikalle olen päässyt vierailemaan ja sinnekin olen osannut rauhoittua ja nukahtaa, hulinoista huolimatta. Minä se en siis vierasta tuntemattomia!
Sitten oli se mökkireissu. Autolla ja junalla matkustaminen olivat todella stressaavia minulle. En millään meinannut rauhoittua, tosin sitten takaisin päin tultaessa, oli kaikki jo hieman helpompaa. Mutta siellä mökillä! Voi että! Sain juosta vapaasti pitkään liinaan kiinnitettynä ja tutkia ympäristöä uteliaana. Veteen en toki suostunut koskemaan tassullakaan, joten sitä ei jatkossakaan kannata edes ehdottaa.
On myös todettu, ettei minulle ole siellä entisessä paikassa opetettu juuri mitään. Mutta se ei kuulemma haittaa, sillä on myös todettu, että minäkin tulen oppimaan paljon asioita, kunhan niitä vaan jaksaa kanssani rauhassa käydä läpi ja harjoitella.
Saa nähdä, ehkä opin vielä jonain päivänä leikkimään leluilla, uimaan tai edes kahlaamaan ja vaikka jopa uhoamaan sitä ukkosta! Mitäs sanot, olisiko sinulla minulle oikeanlainen – rakastava koti?
Kuulumisia kotihoidosta 3.6.2026
Who’s that Pokemoooon? No, sehän olen minä Pokemonas, tuttavallisemmin Poksukka – rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Uskallan kehua olevani jo täysin valmis kotikoira, onhan tässä tullut jo vuosi asusteltua omassa kodissa Suomessa. Nyt kuitenkin minusta johtumattomista syistä olisin vailla uutta loppuelämän kotia.
Saavuin pari viikkoa sitten hoitoon kotiin, jota asuttaa ihmisten lisäksi myös karvaiset nelijalkaiset kaverukset. Yksi heistä ei ihan heti halunnut olla ylin ystäväni. En onneksi ressaile, jos joku vähän mutristaa suupieliä minulle – enhän halua haastaa riitaa, vaan väistän mieluummin. Ennen pitkään näin toimien uskon saavani miltei jokaisen puolelleni.
Rakastan ulkoilua. Intopiukkana odotan riemusta kiljahdellen, kun minulle puetaan turvavaljaat ylle. En malta odottaa, että pääsen kuono maata viistäen nappaamaan kaikki mielenkiintoiset hajuviestit reitiltämme. Toisinaan lenkillä on ollut koirakaveri mukana ja se passaa minulle.
Hihnassa kuljen kuin vanha tekijä konsanaan. Tarpeet teen mallikkaasti pihalle, lukuun ottamatta muutamia hepulipisuja, mitkä saattaa satunnaisesti lirahtaa sisätiloihinkin, mutta eihän niitä hei lasketa?!
Ihan täysin yksin en ole ollut, mutta muutamia kertoja jäänyt koirakaverien kanssa keskenään kotiin ihmisten lähdettyä asioille. Tuon ajan käytän lepäilyyn, mitä nyt alkuun vähän itkeskelen ja vingun ihmisten perään, kunnes huomaan ettei ole hätiä mitiä.
Hyvä on pitää mielessä, että kiinnyn ihmiseeni hyvin herkästi. Jos siis minulta kysytään, en mielisi jäädä jatkuvasti yksin himaan. Mieluummin siis lähden sellaiseen kotiin, jossa ei koko ajan olla menossa tai jos ollaan, niin minut tietysti napattaisiin mukaan. Toki ne tekemiset ja paikat pitää olla sitten sellaisia koiraystävällisiä, mutta tämähän on sanomattakin selvää.
Jos sinullakin kintut halajaa hilpata luontopoluille, ei kuitenkaan hikihatussa suorittaen, vaan rennosti nautiskellen ja iltaisin olisi tarve käpertyä lämpimään sohvan nurkkaan latailemaan akkuja, niin täällä olisi kaveri messiin! Hirveästi en vaadi, mutta siinä olen ehdoton, ettei tämä Pokemon enää kertaakaan lähde kiertoon.
Senioriherraa hemmotteleva tuleva palvelusväki ilmoittautukoon adoptiohakemuksen muodossa. ♥
Kuulumisia tarhalta 8.5.2025
Voi Pokemonas minkä teit, totesivat pari suomalaista vapaaehtoista, kun kävivät maaliskuun tarhamatkalla kanssani lenkillä. Kuten sanottua, olen valloittava ukko! Jääkö erityisyyteni tavanomaisen ulkonäköni takia piiloon? Niin monta persoonallisemman näköistä koiraa on edestäni lähtenyt kohti omaa kotia. Vaikka olen opiskellut kaikkia mahdollisia kotikoiran taitoja niin ahkerasti kuin osaan, odotan omaa ihmistäni tarhalla edelleen. Kuljen kauniisti hihnassa, suhtaudun avoimen iloisesti kaikkiin ihmisiin ja tulen toimeen muiden koirien kanssa. Mitä muuta osaisi toivoakaan?
Vapaaehtoiset kuvasivat minua sanalla täydellinen. Minusta se on aika paljon sanottu, mutta ei liikaa. Eikös jokaiselle joku ole täydellinen? Kaikkine erheineen ja epätäydellisyyksineen. Kauneus ei ole aina koukuttavaa ja henkeäsalpavaa, se voi kummuta sisältä ja muodostaa kumppanuutta.
Mutta aika söpöjä uusia kuvia ja yksi videokin minusta on otettu. Käykää ihmeessä kurkistelemassa!
Tarhalla ollessani
Tarinani alkaa samalla tavalla kuin monen muun liettualaisen koiran. Minut löydettiin kadulta harhailemasta eikä kukaan ilmottautunut omistajakseni. Meinasi mennä kuulkaa täydellinen kotikoiramateriaali ihan haaskuun, mutta onneksi tarhalle pääsin ja Suomeen meinaan nyt seuraavaksi muuttaa! Miksikös kotikoiramateriaaliksi itseäni tituleeraan?
No kuulkaas, tämä harvinaislaatuinen Pokemon on ainoa laatuaan! Onnekas on hän, joka tällaisen nappaa. OIen sosiaalinen ja ystävällinen poika. Sopisin hyvin esimerkiksi perhekoiraksi, sillä pidän sekä aikuisista että lapsista kovasti. Pitää kuulemma muistuttaa, että adoptiot lapsiperheisiin tehdään kuitenkin aina tilannekohtaisesti… Olen aina valmis lähtemään lenkille vapaaehtoisten kanssa. Mitä pidempi, sen parempi! Ympäristön tutkiminen nenällä on niin hauskaa! Tunnen oloni hyväksi uusissa paikoissa, mutta on huomautettava, että Suomeen muutto saattaisi jännittää tällaista reipastakin matkamiestä. Tulevassa kodissani voisi olla koirakaverikin odottamassa, pidän muista samanlaisista. Summa summarum, olen aika mainio tyyppi valmiina oman kodin löytymiseen!
Jos kokoelmastasi puuttuu tällainen extraspesiaalipokemonityyppi, niin adoptiohakemusta vain rustaamaan! Et menetä mitään, voit vain saada maailman parhaan ystävän jakamaan arjen tavallisia juttuja kanssasi! ♥
