Minut löydettiin 30 muun koiran kanssa syrjäiseltä maatilalta Liettuan maaseudulta. Elimme kirjaimellisesti pellossa, ilman kunnollista säänsuojaa ja huolenpitoa. Joskus saimme ruokaa omistajiltamme, mutta silityksistä en ollut kuullutkaan ennen tarhalle tuloa.
Koska en ole ollut ihmisten kanssa paljoa tekemisissä, suhtaudun erityisesti uusiin ihmisiin varauksella. Olen siis hyvin ujo, vaalean turkkini läpi suorastaan kuultaa punastumisen merkkejä, mutta tuttujen ihmisten kanssa jopa unohdan välillä arkailun. Muiden koirien kassa olen kuin kala vedessä. Olen kunnostautunut tarjoamaan pieniä palvelujani muille koirille esimerkiksi nuolemalla pisarat kaverien turkista sateiden kävelyn jälkeen. Tarhalla toivovat kovasti, että pääsisin pian kotiin, sillä meluisat tarhaolosuhteet ei tee hyvää mielelleni eikä anna mahdollisuuksia rohkaistua. Olisi lottovoitto, jos saisin kodin, jossa minulla olisi reipas ja rohkaiseva koirakaveri seuranani.
Olen odottanut pitkään, että joku minut huomaisi ja auttaisi minua keräämään hieman rohkeutta. Minulla olisi paljon rakkautta annettavana. Sinä päivänä, kun en enää nuku tiukalla kerällä nurkassa, vaan antaudun masurapsutuksille, on tapahtunut se ihme, josta en edes uskalla vielä haaveilla.