Me istuttiin moottoritien laidassa aika yksinäisinä. Oli se vähän vaarallistakin. Me ei tiedetty, pitäisikö mennä ihmisten luokse vai juosta karkuun.
Isoin oli rohkein, keskimmäinen siltä väliltä ja minä juoksin karkuun ja minua etsittiin useampi päivä. Tarhan ihmiset kävivät joka päivä huhuilemassa minua, kunnes viimein tulin esiin ja pääsin tarhalle muiden siskojen kanssa ja voi sitä jälleennäkemisen riemua.
Ollaan vielä ihan nuoria pikkusinttejä. Vähän arkoja, enemmän uteliaita. Uusi elämä odottaa! Me ollaan ihan valmiina!