31.5.2022

Hei, olen kiltti, suloinen ja leikkisä Puga-tyttö vailla rakastavaa loppuelämän kotia ♥

Tulin tänne Penkta Kojan tarhalle erään kylän pihalta 30 muun koiran kanssa, mm. Praha ja Hanoveris. Ensin meidät vietiin kunnalliselle tarhalle, jossa voimme oleskella vain kahden viikon ajan. Jos kukaan ei meitä tule hakemaan, joudumme lähtemään pois. Onneksemme pääsimme kaikki tänne. Meitä samalta pihalta hylättyjä täällä edelleen riittää, vaikka tarhalle tulosta on jo lähes vuoden verran.

Olimme tullessamme erittäin ujoja ja arkoja. Emme osanneet kulkea hihnassa ja pelkäsimme kaikkea uutta, niin ihmisiä kuin paikkojakin. Istuimme vain vierekkäin nurkassa toisistamme turvaa hakien. Mutta rakkaus ja aika on tehnyt tehtävänsä, joten katso videosta miten paljon olen kehittynyt noista päivistä.

Olen silti edelleen alkuun varautunut ja ujo, enkä luota heti uusiin ihmisiin, joten tästä voit jo päätellä jotain menneisyydestäni. Myös uudet paikat ja tilanteet tuntuu maalaistytölle pelottavilta. Mutta heti kun opin luottamaan ihmiseen, lähden hänen mukaansa kaikkialle, myös aivan uusiin paikkoihin. Kaikesta huolimatta olen aina hyvin ystävällinen. Olen nuorena koirana aktiivinen, ja leikin oikein mielelläni, niin ihmisten kuin toisten lajitovereidenikin kanssa.

Kuvien perusteella näytän isommalta mitä oikeasti olen. Joten mahdun kyllä monenlaiseen kotiin. Tietenkin nuorelle koiralle pitää löytyä riittävästi aktiviteettia. Uudessa kodissani voi olla lapsia tai toinen koira. Tärkeintä on se, että saisin olla rakastettu perheenjäsen. Voisitko sinä olla se, jonka luota saisin loppuelämän kodin ♥