Pukis

Sukupuoli:

Syntymäaika: 01.2018

Koko: n. 35 cm, 6 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 01.2022

Saapunut tarhalle: 09.2021

25.2.2022

Minun rakkaani, sanoo tarhan työntekijä. Vain parhaimpaan perheeseen, ei sen vähempää.

Olen saanut oman kodin 01.2022 ♥

Tiedätkö, ei ole niin helppoa olla töissä koiratarhalla. Totta kai hoidokkeihin kiintyy. Jotkut osuvat sydämeen oikein tosissaan. Silloin tunteet on pinnassa. Kaikki tietävät, että ei näitä kaikkia koiria voi pitää tarhalla ja koiran paras paikka on oman, hyvän perheen luona. Jopa tarhan työntekijät itse eivät voisi adoptoida kaikkia lempikoiriaan. Heillä ei ole ehkä ollenkaan mahdollisuuksia pitää omaa koiraa. Vuokra-asunto, kiireinen elämä.

Silti luopuminen on tuskallista. Etenkin jos koira lähtee kauaksi pois kotimaastaan, vaikka Suomeen uuteen perheeseen. Silloin tarhan työntekijä tulee kello 5 aamulla saattamaan oman hoidokkinsa, halaa ja silittää vielä viimeisen kerran. Silloin työntekijä kysyy kuulumisia jo seuraavana päivänä, huolissaan. Hänen täytyy luottaa siihen yhdistykseen, joka vie joka kuukausi lempikoiria kauas pois. Luottaa siihen, että uusi perhe on valittu huolellisesti, että koira ei katoa vain jonnekin, että perheeseen pidetään yhteyttä ja että koira on onnellinen.

Alusta lähtien Pet Rescue Finland on halunnut rakentaa luottamusta. Liettualaisia tarhan työntekijöitä ja vapaaehtoisia on tuotu Suomeen erilaisiin koirapuistotapaamisiin ja ihan vain vaikka tuomaan oma koira Suomeen. Jos joku tarhan työntekijä on sanonut ujosti, että haluaisi tulla Suomeen tuomaan koiraansa, niin hänelle on sanottu, siitä vain, hyppää autoon mukaan. Jos porukat eivät pääse mukaan, heidän lempikoiraansa on videoitu ja kuvattu tapaamista perheen kanssa. Luottamus on ansaittava. Luottamus on rakennettava hitaasti ja ajan kanssa. Parasta on se, kun tarhan työntekijä luovuttaa koiransa hymyillen ja onnellisena. Joskus jopa ystävystyy uuden perheen kanssa edes Facebookin ystävyystasolla ja saa päivityksiä koiransa elämästä ihan suoraan. Jotkut uudet perheet eivät halua uusia liettualaisia ystäviä, jotkut perheet eivät ole hyviä sosiaalisessa mediassa. Sitä varten on olemassa yhdistys, joka on tekemisissä uuden perheen kanssa ihan mitä kautta perhe haluaa. Tekstarit, soitto, sähköposti. Kyllä, koira on onnellinen.

Minä tulin tänne yksityiselle tarhalle kunnalliselta tarhalta kun karanteeniaikani päättyi. Kukaan ei tiedä, mutta olen varmasti maaseudun tarpeeton ulkokoira. Olen hellä, rakastavainen, kovasti kiintynyt hoitajiini. Rauhallinen, nöyrä. Ehkä vähän arka ja ujo aluksi, mutta utelias ja totun helposti uuden ihmisen huomioon.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.