3.4.2022
Hei, minä olen Mopsis ja tässä on ystäväni Pupa.
Olemme saaneet oman kodin 07.2016 ♥
Minun siskoni hirtettiin ja minä pelästyin ihan kauheasti ja juoksin pakoon. Juoksentelin ympäriinsä ja sitten eräänä päivänä löysin Pupan. Hän oli ketjussa kiinni ja niin hurjan iloinen ja kiltti, että minä päätin jäädä asumaan siihen pellolle Pupan viereen. Joskus saatiin ruokaakin. Sitten tuli eläinsuojeluyhdistyksen kiva rouva ja sanoi, että Pupa ei saisi olla ketjussa ja häntä pitäisi ruokkia ja vei meidät tarhalle isoon häkkiin, jossa on lämmin koirankoppi.
Pupa on hurjan iloinen ja juoksee ympäriinsä ja kerjää ihmisten huomiota. Hän on aina iloinen, mutta minä en ihan vielä usko että kaikki on hyvin. Sanovat, että olemme hassu pari. Pupa rakastaa kaikkia ja kaikkea, minä olen sellainen melankolinen ja surullinen ja epäluuloinen.
Se eläinsuojeluyhdistyksen täti haluaa aina halata ja pussailla ja minä ihan jähmetyn kauhusta. En anna kenellekkään kiinni enkä tule vieraiden ihmisten luokse. Minun ainoa ystäväni on Pupa, siksi meitä ei kuulemma saa erottaa. Sanoivat, että minä olen tosi hieno ja kaunis koira, vähän sellainen pekingeesin näköinen. Ehkä joku päivä minusta tulee myös luottavainen ja iloinen, kuten parhaasta ystävästäni Pupasta. Siihen tarvitaan vain aikaa ja turvallinen ympäristö, missä saisimme olla.
Lisää uutisia
Pupa ja Mopsis matkustivat Suomeen muiden kodinsaaneiden kanssa ja tulivat asumaan kotihotelliin.
Tässä muutamien päiviän aika Mopsiskin on ihan pikkuisen jo rohkaistunut ja tänään uskalsi ensimmäisen kerran tulla ottamaan herkkupalan kädestä. Hiljaa hyvä tulee sanoo Mopsis.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.