Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Pupita nyk. Peppi

6.3.2023

Olen Pupita, sulonen, lempeä ja kuulemma tarpeeksi rauhallinen tyttö. Mitä se sitten tarkoittaakaan, etsin omaa loppuelämän kotiani. ♥

Kuulumisia 6.3.2023

Pääsin Suomeen kokeilemaan kotikoiran elämää tämän vuoden alusta, mutta itsestäni riippumattomista syistä palasin nyt yhdistykselle etsimään sitä ikiomaa loppuelämän kotia. Olen ihan valmis kotikoira, mutta minulla ei ole vielä kokemusta yksinolosta, koska minulla on aina ollut koirakavereita seurana. Lenkillä haluaisin kovin mielelläni tutustua kaikkiin vastaantuleviin koiriin, ja ilmoitan siitä äänekkäästi. Kaikki eivät kuulema tästä tykkää, joten olen valmis harjoittelemaan tästä tavasta luopumista uudessa kodissani.

Tarhalla ollessani

Olen koko elämäni asunut monen muun liettualaisen koiran tavoin ulkokoirana toimittamassa nk. ”vahtikoiran” virkaa. Vasta kun isäntäni keksi, että perinteinen ovikello on edullisempi ratkaisu kuin haukkuva ovikello, luovutti hän minut ja ystäväni koirasuojaan. 

Vaikka hoitoamme edellisessä elämässämme on monin tavoin laiminlyöty, saimme edellisestä kodistamme välttämättömyydet eli ruokaa pysyäksemme hengissä ja  todennäköisesti jonkinlaisen katoksen päämme päälle pihan perällä. Säänsuojaksi siitä ei kuitenkaan ollut. Koska olen kuitenkin elänyt ihmisen lähistöllä ja seurannut heidän liikkeitään silmä kovana herkkupalan, rapsutuksen tai edes hyväksyvän katseen toivossa, olen hyvin sosiaalinen. Ja vaatimaton. Minut tekee onnesta soikeaksi se, että joku edes juttelee minulle! Minulla ei ole aavistustakaan, millaista on olla rakastettu perheenjäsen tai lojua pehmeällä pedillä sisätiloissa.

Minua kuvataan lempeäksi ja rauhalliseksi tytöksi. Tykkään halailusta ja ennen kaikkea olla ihmisen huomion keskipisteenä. Olen silloin pakahtua onnesta!

Olen hyvin ystävällinen paitsi ihmisille, myös muille koirille. Osaan myös kävellä kauniisti hihnassa! Kaiken kaikkiaan olen varsin ystävällinen koiraystävä, josta arvellaan sukeutuvan melko nopeasti kelpo kotikoira, kunhan sellainen mahdollisuus minulle suodaan. ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.