Suomesta tulee lahjoituksena koiranruokaa ja ruokia ei käytetä pelkästään tarhakoirille, vaan tarhan tytöt ajavat ympäri maaseutua ja ruokkivat koiria, joilla on jonkinlainen koti, mutta sellainen vähän huono koti, jossa koiria ei ruokita. Tai ruokitaan leivällä.
Tällaisia koiria käy aina sääliksi. Ketju, laho koirankoppi tai ei sitäkään, hirveä ilo, kun joku ihminen tulee paikalle ja vielä isompi ilo, kun saa kunnon ruokaa. On ihan selvää, että koiran elämä ei saisi olla sellaista, mutta Liettuan lainsäädäntö on jäänyt kehityksestä jälkeen ja viranomaisilla ei ole mitään mahdollisuutta ottaa koiraa pois omistajaltaan vain sen takia, että koira on yksin taivasalla ja syö leivänkannikoita. Se on normikoiranelämää. Haava kaulassa – normijuttu. Laihuus – normijuttu. Kirppuja – normijuttu. Metrin mittainen ketju – normijuttu. Ei kattoa pään päällä – normijuttu. Ei kuivaa ja puhdasta makuupaikkaa – normijuttu. Koiran voi ottaa pois omistajalta vain, kun koira näyttäisi olevan vaarassa menettää henkensä. Yleensä tällainen odottelu käy kohtalokkaaksi ja koira oikeasti kuolee.
Ei mikään ihme, että usein eläinsuojelijat ottavat lain omiin käsiinsä sakkojen ja rangaistusten uhallakin. Eläinsuojelijoille on selvää, milloin koira kärsii ja milloin siinä perheessä koiran elämä ei ikinä tule muuttumaan paremmaksi. Jos niin kutsuttu perhe istuu talonhökkelössä ja kittaa viinaa kaikki päivät, niin koiran elämä ei tule paranemaan, vaikka kuinka porukkaa yrittäisi valistaa.
Minä olen sellainen koira. Varastettu koira. Eläinsuojelijat kävivät usean kuukauden ajan pihallani minua ruokkimassa. He kävivät koputtamassa omistajieni ovelle ja kysyivät, voisiko minut ottaa eläinlääkärille, hoitaa, rokottaa ja steriloida. Se olisi vähin, mitä hyväkseni voitaisiin tehdä. Sehän on selvä juttu meinaan, että pihalle sidottu tyttökoira saa pentuja ennemmin ja myöhemmin.
Omistajani sanoivat ei. Sitten eläinsuojelijoiden kärsivällisyys vain petti yhden vierailun aikana. Joulukuussa 2019, talvikin olisi tulossa ja näytin kovasti yksinäiselle. Koputus oveen ”otamme koiranne”. Äkäisiä, humalaisia huutoja. Koira äkkiä syliin ja autoon. Hyvästi tämä piha.
Pääsin kotihoitoon ja olen alkanut oppia luottamaan ihmiseen. Pelkään kovia ääniä ja ovensuuta. Minun kanssani pitää puhua rauhallisesti ja kauniisti. Lapset vilkkaine liikkeineen ja äänineen ovat minulle aluksi pelottavia, mutta olen utelias.
Olen valmis parempaan koiranelämään.