Ulkoisesti minussa on melko paljon minipaimenkoiran näköä ja nöyrän luonteenikin puolesta on geeniperimässäni hyvin todennäköisesti paimenrotua. Erityisenä ulkoisena piirteenä monet kiinnittävät huomiota persoonallisen kauniiseen, juovikkaaseen väritykseeni, jollaista ei ihan joka päivä muuten kadulla tulekaan vastaan. Tarhan hoitajat kuvailevat minua kiltiksi, ystävälliseksi ja ihmisrakkaaksi, mutta myös ujohkoksi nuoreksi mieheksi. Arkuudestani huolimatta he ovat kuitenkin varmoja, että rakastavissa ja kärsivällisissä käsissä minusta kasvaa epäilemättä mitä kultaisin pieni paimenpoika, kenen kanssa on yksinkertaisesti mahdotonta viettää edes yhtä hymytöntä päivää.
Toivoisin pääseväni kotiin, jossa saisin olla mukana yhteisessä arjessa mahdollisimman paljon, oli kyse sitten yhteisestä juoksulenkistä, ruoanlaitosta, pyykinpesusta tai rauhallisesta leffaillasta. Olisi myös kiva, jos perheessäni oltaisiin mahdollisesti kiinnostuneita jonkinlaisesta yhteisestä harrastuslajista kuten agilitystä tai vaikkapa patikoinnista, sillä kunnolla kotiuduttuani voi paimenkoiramainen aktiivisuuteni ja työhalukkuuteni nousta selkeästikin pintaan.
Miltä kuulostaa? Voisinko minä olla teidän perheenne puuttuva palanen?