Turkkini on erikoisen värinen, sellainen ruskeanlaikullinen. Olen juuri sopivan kokoinen perhekoira. Tarpeeksi iso, että perheen ronskea isä ei astu päälleni vahingossa, tarpeeksi pieni, että en kokonaan jyrää perheen suloisia pikkulapsia alleni. Leikkisä ja iloinen, mutta hieman jähmetyn, jos joudun lähtemään kovin kauaksi lenkille. On minusta siis äidille sohvaseuraksikin uudessa perheessä. Sopisin perhekoiraksi.
Äitini oli ketjussa kiinni oleva ulkoira, huskymixi. Isäni on tuntematon maaseudun naisten naurattaja. Tuloksena oli vahinkopennut, yksi niistä minä. Älä kysy, mitä sisaruksilleni tapahtui. Minä olen elossa, iloinen ja valmis omaan kotiin. Minut tuotiin yksityiselle naishenkilölle kotihoitoon, ulkokoiraksi, ja sieltä tulin huhtikuussa tarhalle.