Minun tarinani sai surullisen käänteen, kun oma ihmiseni menehtyi. Asuin Miroslavasin kylässä Liettuassa, noin 15 kilometrin päässä Alytuksesta vaatimatonta elämää omistajani pihalla. Kun omistajani kuoli, hänen lapsenlapsensa toimittivat minut aikailematta eläinsuojeluyhdistyksen tarhalle. Niin menetin yhdellä kertaa sekä ihmiseni että kotini. En oikein ymmärtänyt, miksi elämäni muuttui niin perusteellisesti, mutta otan mielelläni vastaan huomiota ja herkkuja omalla vaatimattomalla tyylilläni.
Luonteeltani olen vaatimaton, mutta käytökseni on moniin pellolla kasvaneisiin koirakollegoihini verrattuna suorastaan hienostunutta. Olen aikuinen herrasmies, joka ei pidä itsestään suurta meteliä. Olen melko hillitty, siis en ole sellainen, joka yrittää kaikin keinoin saada huomion. Olen melko rauhallinen, tasapainoinen ja mutkaton kaveri, joka viihtyy ihmisten seurassa ja tulee hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa.
Tarhalla minusta pidetään kovasti. Niin ihmiset kuin toisetkin koiratkin ovat saaneet huomata, että olen itse lempeys, enkö turhia hötkyile ja suhtaudun toisiin koiriin ja ihmisiinkin mutkattomasti ja ystävällisesti. Olen kuin karhuherra Paddington. Luonteeni vaikuttaa olevan myös melko sopeutuva, sillä esimerkiksi vaihtuvat tarhakaverit ovat minulle ihan ok.
Vaikka tarhalla olen rento reiska, ottaa matka ja muutto Suomeen koville lungillekin kaverille. On siis tärkeää, että kotiutumiseni tapahtuu rauhassa minun ehdoillani, eikä minua tulisi asettaa liian haastaviin tilanteisiin saavuttuani uuteen kotiin. Ikäni on vain arvio.
Olen melko hiljainen kaveri, enkä ole tarhalla kovin paljoin haukkunut. Se, että en pahemmin hauku tarhalla, ei kuitenkaan ole tae sille, ettenkö haukkuisi kotona. Lähtökohtaisesti koiratarhat ovat aina meluisia ja melu stessaavaa koirille. Osa meistä koirista vastaamme mehun tuomaan stessiin haukkumalla muiden mukana, toisista taas, kuten minusta tulee hiljaisempia. Sitten on niitä hyvin poikkeuksellisia tapauksia, jotka eivät tunnu stressaavan tarhalla. Minusta on vaikea sanoa, stressaanko vaiko en. Kotitaustaisena koirana en välttämättä ole traumatisoitunut, mutta toisaalta kaltaisillemme kodista tulleille koirille tarha voi olla itsessään iso stessitekijä. Minussa on kuitenkin sellaista vakaata luonnetta, jonka voisi odottaa vain kehittyvän tasaisempaan suuntaan päästyäni loppuelämän kotiini.
Kuten koirat yleensä, nautin kunnollisista lenkeistä ja osaan kulkea nätisti hihnassa. Pidemmätkin lenkit onnistuvat, mutta arvostan myös rauhallista ja ennakoitavaa elämänrytmiä. En siis tarvitse ympärilleni jatkuvaa menoa ja meininkiä, vaan ihan tavallista koiranelämää: lenkkejä, lepoa, hyvää ruokaa ja ihmisen seuraa.
Omistajani on hyvä tiedostaa, että en ole kuitenkaan koskaan asunut sisätiloissa, joten uuden kodin tavoissa ja arjen rutiineissa on minulla opeteltavaa. Kotiutmiseeni tarvitsen aikaa, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea ihmisen tai perheen, joka ymmärtää, ettei kaikkea tarvitse osata heti. Olen valmis oppimaan, kunhan saan tehdä sen omaan tahtiini.
Tiedättekö, mikä minussa on ehkä kaikkein surullisinta? Olen jäänyt tarhalle pitkäksi aikaa, koska en ole sellainen koira, joka ensimmäisenä kiinnittää ohikulkijoiden huomion. Olen vain Reksas-reppumies. Tuiki tavallinen koditon koira ehkä asteen verran tavallista turrea hienostuneemmilla tavoilla.
Joskus hiljaisimmat koirat odottavat pisimpään. Huomaisikohan joku vihdoinkin minut? ♥
