Minut löydettiin yksin kävelemästä uudehkolta ja rauhalliselta Valerijono Protasevičiaus gatvė -nimiseltä kadulta, joka on noin 13 – 14 kilometrin päässä Vilnan keskustasta. Omistajani eivät tulleet etsimään minua koirasuojasta, mutta myöhemmin ilmeni, että minulla on ollut ”koti” ja että tarinani on mitä tavallisin liettualaisen ”lemmikkikoiran”.
Kävi ilmi, että olen elänyt koko elämäni vaatimattomassa koirankopissa raskaaseen ketjuun kytkettynä. Liettuassa tällaisia “haukkuvia ovikelloja” ei aina nähdä oikeina lemmikkeinä, vaikka meitä sellaisiksi kutsuttaisiinkin. Olen kasvanut ilman rakkautta ja huolenpitoa, minua ruokittiin ruoanjätteillä, enkä koskaan päässyt ulkoilemaan. Mielessäni kuljen vielä sitä entiseen kotipihaani piirtynyttä ja askelluksista painunutta kehää, joka oli vain lyhyen ketjun mittainen. Etsin omaa kärsivällistä ihmistäni.
Nimeni on ehkä enne tai ainakin toive paremmasta huomisesta. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan kuvaa oloani tarhalla, sillä en ole vielä pystynyt rentoutumaan, vaan olen kovin stressaantunut.
Minua yritetään totuttaa arjen rutiineihin ja esimerkiksi hihnaan säännöllisesti. Lyhyessä hihnassa hätäännyn ja turhaudun, jos en saa mennä minne haluan. Pitkässä hihnassa sen sijaan juoksentelen ympäriinsä kuin aropupu ja tutkin ympäristöä. Tarvitsen vielä harjoittelua hihnakäyttäytymisessä.
Olen täällä tarhalla vielä vuodenkin jälkeen kuten kulttuurishokin saanut turisti. Vetäydyn mielelläni omaan aitaukseeni, jossa viihdyn yksikseni. Kun portti menee kiinni, huokaisen helpotuksesta ja rentoudun. Pidän buduaarini siistinä, asioin aina aitauksen ulkopuolelle. Tulevassa kodissani tällainen vetäytymisen mahdollisuus olisi todella tärkeää.
Vaikka silminnähden stressaan useimmissa tilanteissa, olen silti mitä kultaisin, enkä tiettävästi ole koskaan edes yrittänyt purra ketään. En edes trimmaajaani, kun pääsin salonkiin siistiytymään! Minut voi siis nostaa syliin ja käsitellä kevyesti, kuten harjata ilman pelkoa puremisesta.
Herkkyyteni vuoksi minua ei ole varsinaisesti testattu muiden koirien kanssa, mutta koskaan en ole osoittanut aggressiivisuutta aitaukseni ohi kulkevia koiria kohtaan. Tiettävästi olen jakanut saman asuintilan muutaman yksittäisen koiran kanssa hyvällä menestyksellä. Testaukset koirasosiaalisuudestani on mahdollista tehdä pyydettäessä. Täytäthän siis adoptiohakemuksen. Tässä vaiheessa se ei ole vielä sitova, mutta antaa mahdollisuuden lisäkysymyksille.
Käytökseni viittaa ennen kaikkea kokemattomuuteeni. En ole lainkaan aggressiivinen, vain aika eksyksissä. Yhteinen sävel löytyy varmasti vatsan kautta, sillä olen hyvin motivoitavissa ruoalla.
Tarvitsen rinnalleni kärsivällisen ihmisen, joka auttaa minua kasvattamaan itseluottamustani ja auttamaan minua tutustumaan tähän suureen maailmaan. Pärjään hyvin ainakin ainoana koirana ja todennäköisesti tulisin juttuun myös ainakin naaraspuolisen lajitoverin kanssa.
Olen erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa ja sopisin kotiin, jossa jaksetaan tehdä pitkiä kävelylenkkejä kanssani. Olisin mainio vaelluskaveri.
Auttaisitko minua löytämään oman kotini ja sen jälkeen oman itseni? ♥
