3.1.2023

Olen pieni rohkea Ridas, todellinen selviytyjä. Synkästä taustastani huolimatta olen luottavainen, iloinen ja ihmisiä palvova koira.

4.12.2022

Minä pieni epäonninen sitkeä sissi! Sellaiseksi minua kutsutaan. Kuten alla on kirjoitettu, on koiralauman hyökkäyksen kohteeksi joutuminen vaikuttaut kielteisesti elämääni. Oikea silmäni loukkaantui hyökkäyksestä ja eläinlääkäri totesi tuolloin, että silmässä oli sisäinen arpi eli linssivaurio ja epäili tuolloin myös glaukoomaa eli silmänpainetautia. Sain silmään silloin antibioottihoitoa, mutta valitettavasti se lievitti oireita vain väliaikaisesti. Silmän sisään oli muodostunut paise, joka aiheutti minulle kipua ja epämukavuutta.

Näin ollen minut vietiin toiseen kaupunkiin tarkastukseen luotettavalle silmävaivoihin erikoistuneelle silmälääkärille. Tutkimuksessa todettiin, että paiseen puhdistus ei ratkaisisi ongelmaa, vaan uusiutuisi uudelleen ja aiheuttaisi edelleen kipua. Silmääni ei kuulemma ollut mitään järkeä säästää, joten se päätettiin poistaa. Toinen silmäni on terve, eikä se vaadi hoitoa.

Operaatiosta olen toipunut hyvin, eikä tarhan väki ole havainnut muutoksia käytöksessäni. Olen edelleen se sama ystävällinen ja hellyydenkipeä ja kotia vailla oleva koira ♥.

3.12.2022

Saavuin tänne koiratarhalle epäonnisen mutkan kautta. Taustastani ei ole sen enempää tietoa, kuin että päädyin toisten koirien hyökkäyksen kohteeksi Makniūnain kylässä Liettuassa. Koirien turvakodin vapaaehtoiset kiidättivät minut eläinlääkäriasemalle, jossa pääni kirjaimellisesti kursittiin kokoon.

Hyökkäyksen seuraukset näkyvät vielä jossain määrin kehossani ja käytöksessäni. Toisaalta olen oppinut elämään hyvin erinäisten kremppojen kanssa. Toisessa silmässäni on sisäinen arpi. Eläinlääkäri on tehnyt siitä kaksi oletusta. Ensimmäinen arvaus on traumaperäinen arpi, toinen olettamus on, että arpi on silmänpainetaudin eli glaukooman alku. Verikokeet ovat kuitenkin olleet hyvät. Ruokaillessani joskus toinen puoli ylähuulestani falskaa ja näin ollen ruokailuni ei ole siisteintä mahdollista katsottavaa, kun osa ruoasta putoaa sivuun.  Eläinlääkärin mukaan kuitenkin kaiken pitäisi olla kunnossa, hermojen parantuminen vie vain jonkin aikaa.

On kuitenkin selvää, että hyökkäyksen jäljet tulevat aina olemaan osa elämääni ja persoonallisuuttani. Hymystäni tekee erityisen sen, että se saattaa olla hieman vino ja yksi alahammas puuttuu. Eläinlääkärirumban vuoksi kuitenkin minua on tutkittu erityisen paljon ja tämän vuoksi terveydentilani tiedetään ja siihen satsattu paljon. Hammaskivet on poistettu äskettäin.

Myös sisäiset arpeni ovat parantuneet melko hyvin ja kuntoutus kannattanut. Aluksi olin pieni hämmentynyt ja pelokas otus, joka puolusti itseään hanakasti. Ajan kanssa kuitenkin totuin turvakodin ympäristöön ja tajusin, että ihmiset eivät halua satuttaa minua. Itseasiassa ihailen teitä pääjalkaisia melkoisesti ja toisinaan koen ehkä itsekin olevani sellainen. Kun olen ihmisten seurassa, haluan seistä kahdella jalalla. Olen tarkka, että en menetä tilaisuuttani halata kaikkia tapaamiani ihmisiä.

Kaikkien hämmästykseksi olen myös tapahtuneesta huolimatta ystävällinen muille koirille ja rauhallinen heidän seurassaan. Osaan kävellä kauniisti hihnassa, myös lapset voivat tämän vuoksi ulkoiluttaa minua.  

Synkästä menneisyydestäni huolimatta olen selviytynyt upeasti.  Aika on ollut taikasana tässäkin ja voin sanoa vapautuneeni melko hyvin menneisyyden peloista, stressistä ja tuskallisista vammoistani. Otathan kuitenkin huomioon, että ympäristön vaihdos on minulle iso stressin aihe ja kotiutumiseni voi viedä aikaa, kuten kenellä tahansa pelastetulle.  

Haaveilen siitä, että kaikista puutteistani ja menneisyyden velhoista huolimatta koen olevani vielä hyödyllinen, tärkeä ja rakastettava koiraystävä ♥.

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.