Tiedätkö, miten paljon ihmisiä tekee töitä meidän koirien kanssa? Ensinnäkin minun tarhani on paikallisesti tosi iso, eli meitä on täällä 200 koiraa. Sitten ainakin 50 ympäri Liettuaa kotihoidossa, enimmäkseen pikkupennut pääsevät kotihoitoon. Täällä oli ennen toimistohuone, jossa oli kiva pieni keittiö. Se revittiin pois ja tilat muutettiin koirahuoneeksi. Vessoissakin on koiria.
Jokaisella käytävällä on oma palkattu työntekijänsä. Siten yksi ihminen oppii kaiken oman käytävänsä koirista. Työntekijät uurtavat tarhan arkea, eli siivoavat meidän kakkoja ja vievät meitä ulkotarhoihin leikkimään. Pari työntekijää ajavat ympäriinsä hakemassa pulassa olevia koiria ja kuljettavat meitä eläinlääkäreihin.
Sitten täällä on oma eläinlääkäriosasto, jossa on kolme täyspäiväistä eläinlääkäriä. Meitä koiria tulee tänne onnettomuuksien jälkeen ja meitä sairastuu parvovirukseen koko ajan. Sitten ihan jokainen meistä steriloidaan/kastroidaan ennen omiin koteihin menemistä. Sirutetaan ja rokotetaan, tietenkin.
Tänne tulee melko usein virallisia tarkastuksia ja virkaeläinlääkärit antavat sakkoja, kun täällä on liian paljon koiria. Se on aina vähän turhauttavaa. Jos me koirat ei oltaisi tarhalla, niin me juostaisiin ympäri maaseutua tai huonot omistajat keksisi muita tapoja päästä meistä eroon, jos tarhat ei huoli meitä. Sitä paitsi tämän tarhan pitää olla meille vain väliaikainen paikka, lyhyt pysäkki meidän elämässä, kun siirrymme kurjasta elämästä uuteen kotiin paljon parempaan elämään.
Liian moni viranomaistaho sulkee silmänsä maansa hylättyjen koirien ongelmasta. Ihan kuin meitä ei olisi. Tarhat eivät saa mitään tukea kunnilta tai valtiolta, vaan selviävät meidän laskuista ihan vain yksityisten ihmisten lahjoitusten varalla.
Onneksi minunlaiseni kiva, pieni ja suht nuori koira pääsee täältä pois varmaan melko nopeasti. Kohti kunnon koiranelämää!