Olen näistä kaikistä ystävistä nyt pisimpään ollut tarhalla, nyt jo 5 vuotta. Vain ne aggresiiviset ja tosi vanhat koirat, joille ei edes etsitä kotia, on ollut täällä kauemmin kuin minä. Miksi?
Minun ystäväni Ritule ja Zyle, jotka tulivat samasta paikasta tänne tarhalle kuin minä, ovat jo onnellisesti Suomessa uusissa kodeissa.
No, minä tunnustan, on sellainen yksi pikku juttu. En halua mennä ulos. Haluan olla täällä tarhassa koirien yhteishuoneessa, makoilla sohvalla ja odottaa ihmisiä, jotka tulisivat silittämään minua. Arvatkaa miksi en halua mennä ulos? No yksi päivä vapaaehtoinen vei minua lenkille flexin kanssa ja se flexi tippui ja piti kovan ääneen ja raahautui perässäni. Menin ihan paniikkiin. Ihan täysin. Sen päivän jälkeen en halua mennä lenkille. Minua päästetään ulos tarpeilleni pikkupihalle ja siten eivät halua stressata minua ja yrittää viedä ulos.
Minun ikioma perheeni olisi sellainen rauhallinen sohvaperhe, jossa voisin loikoilla yhdessä sohvalla, syödä nameja, joita rakastan ja jossa olisi sellainen piha jonne voin mennä pissalle. Tai sitten perhe, joka hurjan kärsivällisesti opettaisi minut taas lenkkeilemään. Mutta en lupaa että se onnistuisi!