Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Robis (vaalea) nyk. Manu

24.2.2024

Hei! Olen vinkeä Robis, tarhan stara, ilopilleri. Haluaisin kertoa sinulle tarinani. Näet, minulla on ollut hieman vaikeaa, mutta olen yhä täynnä toivoa, koska vain ihmisen katse saa minut onnesta pipanoiksi.

Olen saanut oman kodin 04.2024 ♥

Minut löydettiin vaeltamasta Alytuksesta, pienestä, tiettävästi Liettuan vanhimmista kaupungeista, joka sijaitsee n. 60 kilometriä Vilnasta. Seikkailustani oli kuitenkin idylli kaukana, sillä se oli tälle pienelle koiralle selviytymistä. Koska minut on löydetty kadulta, ei taustoistani ole tietoa, mutta jonkinlainen ihmiskontakti minulla on varmasti ollut, sillä olen hyvin sosiaalinen.

Löytöhetkelläni selässäni todettiin iho-ongelma ja tämän vuoksi selästäni on leikattu karvaa lyhyemmäksi. Vaiva on kuitenkin parantunut päivä päivältä, kun olen saanut täällä Keturkojo Viltis -koiratarhassa paljon hoitoa ja rakkautta. Nyt tunnen oloni jo paljon paremmaksi ja suorastaan tihkun energiaa ja iloa! Tarhalla vierailleet Pet Rescue Finland -yhdistyksen ihmiset ihastuivat avoimeen ja huumorintajuiseen luonteeseeni. Kesti kuitenkin aikansa ennen kuin pääsin tähän hienoon adoptio-ohjelmaan mukaan. Tarhan väki halusi nimittäin tutustua minuun ja terveyteeni ensin paremmin. Sanottakoon kuitenkin, että kannan jonkilaista ennakkosuosikin raskasta taakkaa. Minussa on nimittäin vähän stara-aineista, hakeudunpa valokeilaan vaikka keskellä korpea.

Jos esikuvaani etsitään, voisin samaistua Corgi – Kuningattaren koiranpentu -elokuvan sankariin. Tässä animaatioelokuvassa seurataan kuningattaren Corgi-koiran seikkailuja Buckinghamin palatsissa. Minulla on samankaltainen ennakkoluuloton ja eteenpäin katsova noheva luonne. Ja oman arvonkin tunnen. Vaikka minulla ei ole majesteettisia juuria (eikä tuuria), osaan silti astella arvokkaasti kalustetuissa huoneissa! Olen kuullut, ettei sisätiloihin oikein sovi pissiä, ja niinpä olen myös tarhalla ollessani ollut käytännössä sisäsiisti (vaikka ulkotarhalla elelenkin).

Haluaisin kovasti jo löytää sen oman oikean kodin. Kun on minun vuoroni astua oman kotini kynnyksen yli, aion julistaa seuraavasti: ”Tervetuloa koiranpalatsiin! Kyllä, tämä on se paikka, jossa olen kuningas, paikka jossa nukun, syön herkkuja ja järjestän legendaarisia piiloleikkejä. Muut ihmiset saattavat kutsua tätä vain kodiksi, mutta minulle tämä on palatsi – oikea Koirapalatsi!” Noh, jos totta puhutaan, niin oikeasti kaipaan vain rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemista, juuri sellaisena kuin olen. Ja tietenkin ne maharapsutukset ja namuset. Rakastan hellimistä ja leikkimistä, ja vaikka saatan innostua hieman ja hammastella, teen sen vain siksi, että olen niin innoissani! Hihnakäytöksessäni on vielä parantamisen varaa, mutta pätevänä pikku heppuna omaksun asioita hienosti, kunhan palkkiosta sovitaan.

Minulla on operoitu kirsikkasilmä, mutta se ei ole haitannut minua lainkaan. Olen yhä yhtä iloinen ja reipas kuin ennenkin!

Minulle voisi soveltua monenlainen koti ja sopisin todennäköisesti hyvin myös ensikoiraksi. Olen koirasosiaalinen ja kaipaan kaveria. Jos taloudessa ei ole sellaista, tulisi minun saada tavata lajitovereita säännöllisesti ja mielummin useamman kerran viikossa vaikkapa koirapuistossa. Arvaavat minun soveltuvan hyvin myös lapsiperheeseen, sillä tulen pikkuväen kanssa hyvin juttuun. Tietoa siitä, miten suhtaudun kissoihin ei ole, mutta asia voidaan selvittää, mikäli potentiaalisessa kodissa mirri asustaa.

Toivon, että joku siellä haluaa avata sydämensä minulle ja antaa minulle kodin, jossa voin tuntea oloni turvalliseksi ja rakastetuksi. Lupaan antaa takaisin kaiken sen rakkauden ja ilon, jota sinä minulle annat. Mitä sanot, pääsisinkö sinne Koirien palatsiini jo? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.