1.4.2022
Jos minulla olisi oma sohva ja minua vietäisiin lenkeille, niin en varmaan karkaisi mihinkään!
Olen saanut oman kodin 01.2016 ♥
Tykkään ihmisistä ja niistä pikkuihmisistä niin kuin lapsista. Rakastan kissoja – siis siinä mielessä, että rakastan jahdata niitä! Jotkut koirat on minun vihollisia, toiset ystäviä, ota siitä nyt sitten selvää! Olen siis aika itsevarma pikkupakkaus! Minut tuotiin lopetettavaksi, sanoivat, että lähtevät ulkomaille. Me ei tiedetä valehtelevatko, ovatko oikeasti lähdössä mihinkään vai olenko vain heille ihan tarpeeton. Niillä on toinen koira, sellainen iso ja vihainen, joka on varmaan parempi vahtikoira kun minä. Joskus jopa karkaan pihalta.
Lisää uutisia
Olen maailman ihanin ja helpoin pikku koira, vaikka olenkin asunut alkoholistiperheessä ennen.
Minulla on muuten sydänmato, mutta se ei elämääni haittaa ulkoisesti. Minut tuotiin Liettuasta ja Suomeen hoitoon, koska Liettuassa ei ole sydänmatolääkkeitä. Jos en olisi saanut apua ajoissa, olisi minun voinut käydä huonosti.
Olen kuin pehmolelu, haluan köllötellä oman ihmisen vieressä ja osaan hymyillä. Jos ihmiset jaksaa pitkiä lenkkejä, juoksen ihan innoissani enkä vedä remmistä. Jos ihmiset on laiskoja, minäkin osaan olla laiska. En hauku enkä tuhoa mitään kotona. Olen sisäsiisti. Olen ihan täydellinen koira ihan mihin tahansa rakastavaan perheeseen. Tulen toimeen muiden koirien kanssa ja kissatkin jätän rauhaan (joskus niitä toki pitää jahdata, eikö vain?) Lapset voivat halia minua. Minut pitää vain parantaa sydänmadosta. Nyt olen turvassa ja minusta pidetään huolta. Lääkekuuri on aloitettu ja tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta. Tarvitsen kuitenkin ihan oman kodin.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.