Kun me tultiin tänne kotihoitoon 14.11.2019, niin minä opin ihan kahdessa päivässä juoksemaan portaat ylös. Ihan oikeasti, ei se ollut niin vaikeeta. Pitää vaan laittaa takajalat ja etujalat yhteen ja hyppiä hop-hop-hop hurjasti ylöspäin. Se kannattaa, koska ihmiset tykkää mennä yläkertaan piiloon tietokoneen ääreen ja ei niitä saa jättää sinne yksin niin pitkäksi aikaa. Meidän koirien pitää huolehtia heistä. Ja tuo Roope, hän ei vieläkään osaa mennä portaita! Hän jää tuonne portaiden alapäähän vinkumaan ja ulisemaan ison peppunsa päällä istuen. Typerys!
Sitten Roope ei ollenkaan ymmärrä, miten paljon töitä täällä kotona on! Sinä aikana, kun minä tuon sohvatyynyjä yläkerrasta alakertaan ja järjestelen sukkia, niin Roope vain makoilee kaikkein pehmeimmällä koirapedillä vanhuskoiran kanssa ja ottaa nokosia. Sitten minun pitää leikkiä Freyan kanssa, se on kanssa kotihoitokoira ja haluaa kovasti leikkiä. Meidän leikki on sellainen että Freya selättää minut ja puree kaulasta ja sitten minä teen saman. Mutta arvaat vain, että mulle se on paljon vaikeempaa, kun Freya on iso ja Roope vois kyllä vähän auttaa. Jos se tulee leikkiin mukaan, niin se vaan hyppii meidän edessä ja haukkuu eikä auta selättään Freyaa ollenkaan. Raukkis.
Kun sohvatyynyt on järjestetty ja sukat viety turvaan, niin pitää vielä leikkiä kissan kanssa. Työt tässä talossa ei lopu ollenkaan! Kissa haluaa, että sitä jahdataan ja arvaa pitääkö minun juosta paljon! Iltalevot me yleensä otetaan siinä yhdeksän aikaan ja sitten myöhemmin äiti avaa oven ja haluaa, että me kaikki mennään vielä iltapisulle ulos. Minä olen aina ihan eka siinä oven edessä ja juoksen ulos ja arvaa onko Roope vain vanhuskoiran vieressä löhöämässä eikä letkauta tassuaan ja äiti joutuu kantamaan sen ulos.
Vähän tuo Roope harmittaa minua, kun ihmisten mielestä Roope on niin kaunis, vaikka onkin ihan patalaiska. Minulla on sellaiset pikkuiset puolipystykorvat, ruskeamusta turkki ja kippura possuhäntä. Roopella taas on kiiltävät isot lettukorvat ja kiiltävä musta turkki ja pitkä huiskuhäntä On se muka niin komea. Makoilee vaan pehmeällä pedillä ja asettelee lettukorvat siististi, ettei vaan tarvis nousta ja tehdä töitä.
Meidän äiti oli sellainen keskikokoinen kiva maaseudun ketjukoira. Meidän omistaja ei edes tiennyt milloin me synnyttiin ja kuinka monta pentua meitä oikeasti oli. Yhtenä päivänä vaan huomasi, että siellä ulkorakennuksen alla on tällaisia pentuja. Eläinsuojelijat tekivät sellaisen sterilointiprojektin ja äiti vietiin leikattavaksi, ettei tulisi enää pentuja. Meidät he ottivat mukaansa, kun ei meistä kukaan oikein välittänyt. Meillä on paksu turkki, kyllä me oltais voitu siellä talon alla elää vaikka kuinka.
Täällä maaseudulla yleensä vahinkopennut jää kettujen ruuaksi tai vaeltaa ruuan perässä metsään ja kuolee. Tai sitten omistaja tappaa meidät. Meidän omistaja haluaisi olla hyvä koiranomistaja hän ei vain oikein tiedä mitä tekisi. Nyt, kun hänen tyttökoiransa on steriloitu ja hänelle on opetettu, että pitää rokottaa ja lääkitä, niin ehkä vähitellen meidän maalaiskoirien elämä muuttuu paremmaksi.
Arvaa pelottiko meitä, kun meidät otettiin sieltä luolasta ulos! Katso tuo video äänen kanssa ja kuulet miten me huudettiin. Ihan kamalaa. Onneksi me ollaan perusluonteelta kivoja ja rohkeita ja aika äkkiä totuttiin elämään täällä kotihoidossa. Tämä ei kuulemma ole meidän oma koti. Meitä pitää rokotella, ettei oltaisi raivoisia – ei kun raivotautisia – ja sitten leikataan ja sitten kuulemma ajetaan koko päivä Suomeen ja mennään omiin koteihin. Enkä missään nimessä ikinä halua samaan kotiin Roopen kanssa! En voi odottaa että pääsisin tuosta laiskurista eroon.
Ensin, kun eläinlääkäri näki meidän jättitassut hän sanoi meistä tulee ISOJA koiria. Nyt hän vähän perui puheitaan ja arvioi, että meistä tulee sellaisia 10 kg:n koiruuksia. Meillä on hurjan lyhyet jalat. Äiti muistaa, että siinä talossa mistä meidät otettiin oli vielä yksi poikakoira, sellainen ruskea, kippurahäntäinen ja lyhytjalkainen. Varmaan meidän isä.
Koska minä kirjoitin koko tämän tekstin, koska olen niin fiksu, niin toivottavasti löytäisin ekaksi kodin varsinkin, kun olen paljon hyödyllisempi koira kuin laiska Roope-veljeni.
Me ollaan kuulemma sellaisia rescuekoiria. Kun adoptoi meidät, niin tekee hyvän työn. Maailma on täynnä pentuja ja jotkut ovat kuulemma sellaisia pentuja, mitä pahat ihmiset tekee tahallaan niin kuin niillä olisi joku pentutehdas. Jos ostaa sellaisen pennun, niin se paha ihminen saa lisää rahaa ja tekee lisää pentuja. Vaikka ne pentutehdaspennut olis kuinka kauniita ja niitä tekis mieli pelastaa, niin se ei ole oikeaa pelastamista. Miten me ollaan sitten erilaisia? Meidät on pelastanut järjestö, jonka ainoa tehtävä on auttaa hylättyjä koiria ja steriloida sellaisia äitikoiria kuin meidän äiti, ettei pentuja syntyisi enää. Siis meidän järjestö tekee päinvastaista työtä kuin pentutehdas. Ne haluaa, ettei maailmassa olisi kohta tällaisia pentuja kuin me. Meidän järjestö steriloi koiria yhtä paljon kuin lähettää niitä adoptioon Suomeen. Enemmänkin. Kun maksat meistä kulukorvauksen, niin autat vähentämään hylättyjen koirien määrää. Jos adoptoit rescuepennut vastuulliselta järjestöltä, voit olla tosi ylpeä koiranomistaja, koska autat tekemään tästä maailmasta paremman paikan kaikille koirille. Siis et ole pelkästään koiranomistaja, vaan olet myös maailmanparantaja.
Lisää uutisia
Hei taas! Minä, Roosa olen jo 4 kk ja 6 kg ja Roope on saman ikäinen ja jopa 7 kg. Ollaan kasvettu terveinä ja vahvoina. Roope oppi kiipeämään rappuset toiseen kerrokseen, voitko uskoa! Olemme tosi kivoja koiria, oikeita hoitoäidin aurinkoisia. Täällä hoitopaikassa käy paljon vieraita ihmisiä ja koiria ja me tutustutaan uusiin juttuihin koko ajan.