Omat ihmiseni jättivät minut tarhalle ihan tosta noin vain, eivätkä oikein selitelleetkään edes mitään. Hylkäsivät vain.
Noh, minä olen iloinen, leikkisä, nuori tyttö ja tulen toimeen muiden koirien kanssa mainiosti. Ihmiset ovat silti parasta mitä tiedän. Aina, kun kuulen, että joku on lähestymässä tarhaa, odotan aina kahdella jalalla seisten. Ehkä minussa onkin jotain temppukoiran alkua tai ehkä sienikoiraa tai agilitya tai no, se makkaranmetsästys kuulostaan myös kyllä oikein hyvältä vaihtoehdolta.