9.4.2024

Täällä pikkuruinen Ruta huhuilee oman perheensä perään. Vuoteni pentutehtaassa jättivät ehkä arven sydämeeni, mutta olen silti positiivinen ja iloinen koira, kun luottamukseni on hankittu. Etsin kotia, jossa saan rauhassa ottaa askeleita uuden elämäni alussa ja perheeni tuella. ♥

Olen hyvin pikkuruinen karvapallero nimeltään Ruta. Minun elämäni ensimmäiset vuodet eivät ole olleet kovin aurinkoisia. Olen nimittäin joutunut elämään pentutehtaassa, ja ne vasta karmeita paikkoja ovat. Ties kuinka monet pennut minulla oli jo tehty, kunnes jostain syystä tulin heille tarpeettomaksi ja minusta haluttiin eroon. Samalla potkittiin pihalle pari muutakin kaveriani ja me kaikki pääsimme turvaan Penkta Kojan tarhalle. Nyt olemme valmiita aloittamaan oman kodin etsinnän.

Olen hieman ujo alkuun ja tarvitsen hetken aikaa tottuakseni uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Katselen ja punnitsen, onko tuo ihminen luottamukseni arvoinen. Kanssani on hyvä edetä pieni askel kerrallaan. Kun luottamukseni sitten voittaa, tulen ulos kuorestani ja olen hyvin sosiaalinen. Rakastan ihmisten huomiota, rakkautta ja rapsutuksia. Olen siis oikein iloinen ja positiivinen tyttönen ripauksella hieman ujoutta.

Muistutan hyvin paljon chihuahuaa, rodustani ei kuitenkaan ole mitään varmuutta. Rodusta kerrotaan näin ”Chihuahua on valpas, eloisa, hyvin rohkea, seurallinen ja aina valmis rapsutuksiin. Se on kuitenkin KOIRA ja täytyy muistaa, että sitä tulee kohdella koirana, eikä leluna tai lapsen korvikkeena. Chihuahua tarvitsee kunnollisen tapakasvatuksen. ” Suloisen ulkonäköni takana on tosiaan elävä ja tunteva olento ja minua ei tule ottaa hetken mielijohteesta, kuten ei mitään muutakaan eläintä. Olen pienikokoinen ja saatan elää hyvinkin iäkkääksi.

Koska nyt kuitenkin olen tämmöinen näppärän kokoinen, sovin niin kaupunkiin kuin maaseudullekkin. Minua tulee kuitenkin aktivoida myös, en ole pelkästään sohvan koriste. Tulen myös hyvin toimeen muiden nelijalkaisten kanssa, olivat ne sitten kissoja tai koiria. Kotona voisikin olla minua odottamassa reipas koirakaveri, jolta voisin ottaa tukea ja mallia kuinka kotikoirana ollaan. Omalta kodiltani toivoisin varsinkin alkuun kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta, olenhan vasta totuttelemassa häkin ulkopuoliseen elämään. Minulle voi joutua opettamaan kaiken sisäsiisteyttä ja hihnakäyttäytymistä myöten. Vastalahjaksi lupaan rakastaa uutta perhettäni koko sydämestäni.

Tarhalla toivotaan kovasti, että me kaikki löytäisimme pian oman kodin ja pääsisimme nauttimaan elämästä, jonka ansaitsemme. Jos siis tunsit lämmön sydämessäsi ja haluat jakaa elämäsi kanssani, odotan täällä laukut pakattuna. ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.