Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Rykis nyk. Rikis

13.3.2022

Olen avoin ja rohkea. Iloinen pikkukoira.

Tavallinen tarina. Iäkkäät omistajani luopuivat minusta terveysongelmien vuoksi. Pikku maalaistalo, kasvitarha, kanoja, lehmä, kissoja. Kaikesta on luovuttava, kun ei enää jaksa. Maaseutu tyhjenee. Pikku maalaistalo jää autioksi ja omistajat siirtyvät vanhainkotiin.

Joskus koira jää tyhjän talon pihalle ja naapurit käyvät ruokkimassa. Tammikuussa televisiouutisissa näytettiin, miten tällaisen tyhjän maatilan pihapuuhun oli hirtetty koira. Eikö koiralle ollut mitään muuta paikkaa? Mitään muuta ratkaisua?

Omistajani olivat hoitaneet minua hyvin, omalla tavallaan hyvin. He olivat rakastaneet minua, olin tuonut heille paljon iloa. Olin tietenkin ollut ulkokoira, ketjukoira. Kuka nyt koiran kynsiä leikkaisi? Rokottaisi? Ruokani oli omistajieni ruuantähteet. Mutta minua on kohdeltu hyvin, se näkyy käytöksessäni.

Omistajani sanoivat, että olen 5-vuotias ja niillä tiedoilla minut on tunnistemerkitty. Eläinlääkäri ja tarhan porukka on kyllä sitä mieltä, että olen vanhempi, ehkä 6 – 8-vuotias. Ota minut vastaan sellaisena kuin olen.