Etsin kotia erityisadoptiona ikäni ja arkuuteni vuoksi.
Kuulumisia tarhalta
Olen tehnyt ennätyksen. Olen tämän sivuston koirista pisimpään tarhalla ollut koira. Itseasiassa olen asunut tarhalla käytännössä koko elämäni. Elämässäni on ollut paljon asioita, joita en ole koskaan päässyt kokemaan. Olen jo vanha tyttö, ja vasta nyt opettelen sellaisia asioita, jotka monille koirille ovat tuttuja jo pentuna.
Ihmiset, jotka auttavat minua, sanovat, että pienistäkin asioista näkee kuinka paljon potentiaalia minussa vielä on. Kun saan aikaa, kärsivällisyyttä ja turvallisen ihmisen rinnalleni, opin uusia asioita yhä lisää. Olen ehkä hidas etenemään, mutta en ole luovuttanut.
Silti yksi asia tekee tarinastani hieman surullisen. Olen jo iäkäs koira. Minulla ei välttämättä ole enää vuosikausia aikaa odottaa omaa kotia. Jokainen päivä turvakodissa on päivä pois siitä ajasta, jonka voisin viettää oman ihmisen vierellä pehmeällä pedillä, rauhallisilla kävelyillä ja turvallisessa kodissa.
En tarvitse suuria seikkailuja enkä täydellistä elämää. Toivon vain, että saisin viettää loppuelämäni rakastettuna perheenjäsenenä enkä turvakodin seinien sisällä. Että joku näkisi minussa muutakin kuin vanhan, hieman arastelevan koiran, vaan näkisi ystävän, joka yrittää yhä rohkaistua ja oppia, vaikka vuodet ovat jo vierineet.
Toivon, että oma ihmiseni löytäisi minut pian.
Kuulumisia tarhalta 9.1.2025
Uuden vuoden toivotukset täältä Vilnasta kaikille! Kävin ennen joulua lääkärillä kunnon tarkastuksessa ja hampaatkin hoidettiin kerralla kuntoon. Verikokeiden tulokset olivat huippuluokkaa! Olen siis oikeinkin simpsakka mamma myös lääketieteellisen tiedon valossa.
Olen päässyt harjoittelemaan ihmiskontaktia ja hihnassa kulkemista. Näistä opiskelunaiheista ensimmäinen on niin hankalaa vielä, että se vaikeuttaa roimasti myös kulkemisen oppimista. Voitte katsoa uudelta videolta, että miten jumppatuokioni sujui. Muutaman minuutin kauhusta jäkitettyäni maltoin hieman rentoutua haistelemaan ympäristöäni. Yrittivät ihmiset minulle jotain nappuloitakin antaa, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Totesivat sitten, että ehkä jokin maukkaampi ruoka voisi toimia paremmin. Ei kai! Luuletteko, että ryhdyn supersankaritekoihin arkisen nappulan siivittämänä? Kokeilkaa ensi kerralla kanaa tai nakkeja.
Meillä täällä tarhalla liikkuu huhuja kilteistä suomalaisista, jotka ovat koteihinsa ottaneet monia vuosia tarhalla viettäneitä, ehkä unohduksiinkin jääneitä ystäviämme. Koko ajan jaksavat nämä tarhan ihmiset valaa toivoa siitä, että minuakin odottaisivat antoisat eläkepäivät oman kodin lämmössä. Sinä suurisydäminen koirien ystävä, odotan yhteydenottoasi kuin kuuta nousevaa.
Kuulumisia tarhalta 19.12.2024
Hiljattain pääsin tutustumaan turvakodin ulkopuoliseen maailmaan. Se oli minulle suuri asia. Aluksi olin hyvin jännittynyt. Ihmiset lähelläni saavat minut usein tuntemaan oloni epävarmaksi, ja kaikki uusi vaatii minulta paljon rohkeutta. Koska minulla ei ole juuri kokemusta hihnassa kulkemisesta ja ympärillä oli paljon hälinää, sain alkuun matkustaa turvallisesti sylissä.
Ensimmäiset minuutit käytin tarkkaillen ympäristöä ja miettien, oliko kaikki varmasti hyvin. Vähitellen aloin kuitenkin rentoutua. Nenäni löysi mielenkiintoisia tuoksuja, ja noin viiden minuutin kuluttua uskalsin jo keskittyä tutkimaan ympäristöäni hieman rennommin.
Minulle tarjottiin myös herkkuja, mutta tällä kertaa maailma ympärilläni oli vielä kiinnostavampi ja samalla hieman huolestuttava. Otin muutaman nappulan varovaisesti, mutta suurimman osan ajasta keskityin siihen, että ymmärtäisin mitä ympärilläni tapahtuu.
Tarhalla
Se osa tarinasta, joka on tiedossa alkoi, kun minut ja toinen koira hylättiin Rudaminan markkinoille Vilnan lähelle. Onneksi paikalliset toivat meidät tänne koirien hyvämaineiseen yksityiseen turvakotiin, jossa oli meneillään sterilointikampanja. Leikkauksen jälkeen me saimme jäädä tänne tarhalle asumaan. Olen tarhan yksi pidempiaikaisista asukeista, mutta nyt minullakin kuulemma on toivoa, kun yhteistyö yhdistyksen kanssa, joka tuo meitä hylättyjä koirien luvattuun maahan, on alkanut.
Minulla on vielä matkaa siihen, että olen suvereeni seurakoira. Vaikka niin kovasti haluaisin olla ihmisten kanssa, varsinkin tuntemattomat pelottavat minua vieläkin siinä määrin, että hipsuttelen arkajalkana tieheni. Olen melko tottumaton hihnan kanssa, mutta luottamuksen synnyttyä, uskon oppivani nopeasti seuraamalla turvalliseksi katsomaani ihmistä.
Tietyt tutut vapaaehtoiset saavat minut rentoutumaan ja voivat jopa harjata minua! Olenkin ensisijaisesti yhden ihmisen tai perheen koira, eikä minusta todennäköisesti koskaan tule seurusteluveteraania, mutta minusta huomaa, että haluan oppia tuntemaan ihmisiä ja luottamaan heihin.
Näköni on hieman heikentynyt ajan myötä, mutta pärjään oikein hyvin tutussa ympäristössä. Kanssani tulee askeltaa pienin ja rauhallisin askelin. Kaltaiseni ujopiimät kuitenkin tiettävästi reipastuvat nopeasti päästessään sosiaalistamiselle suotuisiin olosuhteisiin eli kotiympäristöön. Ideaali paikka minulle olisi rauhallinen maalaistalo tai talo rauhalliselta taajama-alueelta tai kylästä, jossa olisi oma piha.
Olen elänyt aina monen koiran joukossa ja tulen loistavasti toimeen lajitoverieni kanssa, joten koirakaveri, johon tukeutua ja ottaa mallia kotona, olisi mainio tuki, joka voisi nopeuttaa myös kotiutumistani. Pärjään myös ainoana koirana.
Etsin itselleni hiljaista, ymmärtäväistä loppuelämäni paikkaa, jossa saisin vielä tämän ainutkertaisen elämäni aikana tuntea kodin lämmön. ♥
