Kuulumisia tarhalta 9.1.2025
Uuden vuoden toivotukset täältä Vilnasta kaikille! Kävin ennen joulua lääkärillä kunnon tarkastuksessa ja hampaatkin hoidettiin kerralla kuntoon. Verikokeiden tulokset olivat huippuluokkaa! Olen siis oikeinkin simpsakka mamma myös lääketieteellisen tiedon valossa.
Olen päässyt harjoittelemaan ihmiskontaktia ja hihnassa kulkemista. Näistä opiskelunaiheista ensimmäinen on niin hankalaa vielä, että se vaikeuttaa roimasti myös kulkemisen oppimista. Voitte katsoa uudelta videolta, että miten jumppatuokioni sujui. Muutaman minuutin kauhusta jäkitettyäni maltoin hieman rentoutua haistelemaan ympäristöäni. Yrittivät ihmiset minulle jotain nappuloitakin antaa, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Totesivat sitten, että ehkä jokin maukkaampi ruoka voisi toimia paremmin. Ei kai! Luuletteko, että ryhdyn supermiestekoihin arkisen nappulan siivittämänä? Kokeilkaa ensi kerralla kanaa tai nakkeja.
Meillä täällä tarhalla liikkuu huhuja kilteistä suomalaisista, jotka ovat koteihinsa ottaneet monia vuosia tarhalla viettäneitä, ehkä unohduksiinkin jääneitä ystäviämme. Koko ajan jaksavat nämä tarhan ihmiset valaa toivoa siitä, että minuakin odottaisivat antoisat eläkepäivät oman kodin lämmössä. Sinä suurisydäminen koirien ystävä, odotan yhteydenottoasi kuin kuuta nousevaa.
Tarhalla
Se osa tarinasta, joka on tiedossa alkoi, kun minut ja toinen koira hylättiin Rudaminan markkinoille Vilnan lähelle. Onneksi paikalliset toivat meidät tänne koirien hyvämaineiseen yksityiseen turvakotiin, jossa oli meneillään sterilointikampanja. Leikkauksen jälkeen me saimme jäädä tänne tarhalle asumaan. Olen tarhan yksi pidempiaikaisista asukeista, mutta nyt minullakin kuulemma on toivoa, kun yhteistyö yhdistyksen kanssa, joka tuo meitä hylättyjä koirien luvattuun maahan, on alkanut.
Minulla on vielä matkaa siihen, että olen suvereeni seurakoira. Vaikka niin kovasti haluaisin olla ihmisten kanssa, varsinkin tuntemattomat pelottavat minua vieläkin siinä määrin, että hipsuttelen arkajalkana tieheni. Olen melko tottumaton hihnan kanssa, mutta luottamuksen synnyttyä, uskon oppivani nopeasti seuraamalla turvalliseksi katsomaani ihmistä.
Tietyt tutut vapaaehtoiset saavat minut rentoutumaan ja voivat jopa harjata minua! Olenkin ensisijaisesti yhden ihmisen tai perheen koira, eikä minusta todennäköisesti koskaan tule seurusteluveteraania, mutta minusta huomaa, että haluan oppia tuntemaan ihmisiä ja luottamaan heihin.
Näköni on hieman heikentynyt ajan myötä, mutta pärjään oikein hyvin tutussa ympäristössä. Kanssani tulee askeltaa pienin ja rauhallisin askelin. Kaltaiseni ujopiimät kuitenkin tiettävästi reipastuvat nopeasti päästessään sosiaalistamiselle suotuisiin olosuhteisiin eli kotiympäristöön. Ideaali paikka minulle olisi rauhallinen maalaistalo tai talo rauhalliselta taajama-alueelta tai kylästä, jossa olisi oma piha.
Olen elänyt aina monen koiran joukossa ja tulen loistavasti toimeen lajitoverieni kanssa, joten koirakaveri, johon tukeutua ja ottaa mallia kotona, olisi mainio tuki, joka voisi nopeuttaa myös kotiutumistani. Pärjään myös ainoana koirana.
Etsin itselleni hiljaista, ymmärtäväistä loppuelämäni paikkaa, jossa saisin vielä tämän ainutkertaisen elämäni aikana tuntea kodin lämmön. ♥
