Olen ollut tarhalla jo 6-vuotta, eikä alkuni ollut hääppöinen. Itse asiassa tarhan väki kuvaa alkukotini näkyä suorastaan sydäntäsärkeväksi.
Kun tarhan väki kävi syyskuisena päivänä pelastamaan meidät, oli näky surkea. Asuin pienessä ahtaassa vajassa yhdessä 43 muun koiran kanssa. Elämä, jossa jokainen hetki oli selviytymistä. Vajassa vanhat ja uupuneet narttukoirat yrittivät imettää meitä hädin tuskin kahden kuukauden ikäisiä pentuja. Kaikki koirat, urokset, nartut, vanhat ja nuoret jaoimme pienen tilan ja taistelimme jokaisesta ruoanmurenasta.
Olin yksi koirista, joka onnistui vastustamaan kiinniottoa pitkään. Pelkoni ihmisiä kohtaan oli syvällä, eikä luottamus kiinnioton jälkeen syntynyt hetkessä. Tarhan väki kuitenkin näki jo varhaisessa vaiheessa haluni luottaa ihmisiin ja tehdä heidän kanssaan yhteistyötä. Tie tähän pisteeseen on ollut pitkä: kesyttämistä, valjaiden opettelua, ensimmäisiä ulkoiluita, jotka olivat täynnä paniikkia ja epävarmuutta. Jokainen askel oli pieni voitto. He sanoivat, että olen hyvä koira, ja sitä he jaksoivat minulle tolkuttaa, jotta aloin vihdoin uskoa siihen itsekin — ja niin tanakka ja pitkä selkäni suoristui itsetunnon kartuttua.
Onneksi nyt kaikki se on takana ja olen oppinut luottamaan ihmeen kaupalla ihmisiin. Nyt olen vihdoin valmis etsimään omaa kotiani. Minulle sopiva koti olisi melko rauhallinen aikuistalous. Luonteeltani olen rauhallinen ja hyväntahtoinen. Minusta sanotaan, että olen kaikkien kaveri. Tulen toimeen ihmisten, lasten, toisten koirien ja kissojen.
Menneisyyteeni peilaten olen sosiaalistunut upeasti, mutta vieraita kohtaan saatan olla vielä varautunut, en varsinaisesti pelokas, mutta pidän mieluummin hieman etäisyyttä ja tarkkailen rauhassa muukalaisia.
Omien ihmisten seurassa olen melko varma. Lempeä ääni riittää, ja tulen luoksesi hakemaan rapsutuksia tai herkkupalaa. Perusolemukseni on iloinen, nautin suuresti saamastani huomiosta ja rapsutuksista.
Minulla onkin aivan oma tapani pyytää huomiota: kun muut koirat tulevat lähelle ja hakevat rapsutuksia, jään usein hieman sivummalle, haukkun hiljaa odottaen, että minut kutsutaan mukaan. Olen kaikin tavoin hienotunteinen, en halua tunkea mukaan, vaan toivon, että minut huomataan. Kukapa ei? Minä vain osaan näyttää sen kainon taidokkaasti!
En tarvitse täydellistä perhettä. Tarvitsee vain jonkun, joka antaa hänelle aikaa, kutsuu hänet luokseen ja näyttää, että kuulun jonnekin. ♥
