Minun kotipihaa kutsutaan jo painajaiseksi. Se on se sama piha pienen peltopolun päässä, jossa asuu yksinäinen naishenkilö, jolle alkoholi on tärkeä asia elämässä. Hänellä itselläänkään ei ole paljon ikinä ruokaa, miksi sitten meilläkään olisi? Tältä pihalta on pelastettu monta kamua, Reksas, Slepse, Tugis, Dora, Nora ja niin edelleen. Pihan kantaäiti on steriloitu. Silti, tarina ilman loppua. Jospa viranomaiset tekisivät jotain. Suomessa varmaan rouva olisi saanut kiellon pitää eläimiä jo ajat sitten.
Eläinsuojeluyhdistyksen väki tuli taas pihatarkastukseen ja heidän sydäntä sattui. Ensinnäkin siellä oli minun iso kamu, joka on ihan luuta ja nahkaa. Hän oli eläinsuojeluyhdistyksen väelle tuttu poika ja hänelle oli jätetty paljon koiranruokaa, mutta oikeaan masuun se ruoka ei ollut päätynyt. Sitten minä ja minun masuni, siinä on iso haava, jota sattuu tosi pahasti. Vettäkään meillä ei ollut.
Minut vietiin heti eläinlääkärille ja vaikka sen haavan putsaaminen sattui, niin olin NIIN kiltisti ja nuolin kaikkia. Haava oli ilmeisesti jonkun toisen koiran tai villieläimen puruhaava. Mihin minä pääsisin karkuun siitä ketjun päästä?