Senjorita nyk. Rita

Sukupuoli:

Syntymäaika: 09.2016

Koko: n. 50 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 03.2022

Saapunut tarhalle: 09.2021

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Senjorita nyk. Rita

23.2.2022

Toinen nimeni voisi olla Rauha vaikka, olen itse rauhallisuus.

Olen saanut oman kodin 03.2022 ♥

Ei nuo suomalaiset olleet kiinnittäneet mitään huomiota minuun, kun saivat minusta ensimmäiset kuvat. Taas yksi musta ja keskikokoinen koira, huh. Sitten kun he tulivat tarhalle tutustumaan meihin sivuille tuleviin koiriin, niin kyllä se ääni muuttui kellossa. Oho, he sanoivat. Livenä olen niin kaunis ja upea koira. Minusta huokuu sellainen vanhan maailman eleganssi. Ihan kuin olisin siro bambi enkä koira.

Hoitajani sanoo samaa. Kuljen aina lähellä ihmistä ja kaikki vapaaehtoiset haluavat ulkoiluttaa minua, koska en ikinä vedä remmistä. Kuljen vieressä rauhallisesti. En kaipaa muita koiria tai leluja, kun ihminen on vierelläni. Toisten koirien kanssa olen kuitenkin mitä ihanin ystävä, en riitele enkä dominoi ketään.

Asuin kahden muun koiran kanssa alkoholistien kanssa. Ei meillä ole mitään alkoholisteja vastaan, mutta kun eläimet kärsivät niin on vähän ikävä juttu. Ihminen voi vahingoittaa itseään, mutta ei viattomia ja niin ihmisen hyvyydestä riippuvaisia koiria. Söimme ruuantähteitä ja minä sain pentueen toisensa jälkeen. Emme halua tietää, mitä niille kaikille pennuille tapahtui.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.