Kuulumisia tarhalta 12.4.2026
Keväiset kuulumiset täältä Liettuasta! Pikkulinnut käskivät minun kertomaan, että mites täällä tämmöinen muori porskuttelee. Ja minä vastaan: olosuhteisiin nähden mainiosti.
Ikäisekseni olen yllättävän aktiivinen, sillä haluaisin aina olla menossa mukana. Tarhalta kerrotaankin, että olen vinhasti lähdössä mukaan aina, kun vapaaehtoiset tulevat meitä ulkoiluttamaan. Eli älä anna iäkkyyteni hämätä, kyllä minä sinunkin kanssa lähtisin mielelläni maailmaa tutkimaan, vaikkakaan lanteeni eivät välttämättä enää keiku täysin samoin kuin nuorilla Shakiroilla. Tarhan väki myös kertoo, että tarhan ulkopuolella en reagoi juurikaan muihin koiriin, etenkään jos ne eivät hauku minulle.
Hartain toiveeni siis on, että pääsisin vielä omaan kotiin. Se on aika paljon toivottu, sillä olenhan vanha ja aika tavallisen näköinenkin, mutta ehkä ihmeitä tapahtuu. Ollaanko ihmeitä toisillemme?
Tarhalla
Tarinani alkaa tarhalta, josta minut adoptoitiin pienenä pentuna omaan kotiin. 8 vuotta myöhemmin omistajani kuitenkin menehtyi ja kun kukaan läheinen ei ollut koiraa hoitamassa omaisensa menehtymisen jälkeen, muutin takaisin tänne tutulle tarhalle.
Vaikka tämä ympäristö on minulle tuttu menneisyydestä, tarhaelämä ei sovi minulle ollenkaan. Pelkään nimittäin kovasti ukkosta sekä ilotulituksia. Ensimmäisen kerran kuullessani ukkosen tarhalla yritin karkuun aitauksesta ja satutin itseni. Asun nyt turvallisessa häkissä, mutta erityisesti aika joulun ja uudenvuoden välissä vallattomine rakettien räjäyttelijöineen on minulle hankalaa. Kieltäydyn ulkoilemasta ollenkaan.
Olen itse lempeys. Ihana mummeliini, joka kohtaa jokaisen ihmisen läsnäololla ja rakkaudella. Kaikenikäiset vapaaehtoiset käyvät kanssani hihnalenkeillä ja käyttäydyn kuin enkeli. Käyttäydyin kauniisti ja nöyrästi jopa silloin, kun minulle tehtiin ikäviä hoitotoimenpiteitä saamieni haavojen puhdistamiseksi. Ruoka on minulle mitä mahtavin motivaattori ja kun en saa herkkuja, saatan esimerkiksi poimia omenoita tarhan pihalta puutarhasta. Vastaehdollistaminen paukkupelkoni selättämiseksi voisi olla mahdollista juuri herkullisten makupalojen avulla. Rakkauteni ruokaan huomaa kyllä pyöreästä vatsan seudusta – kilon tai parin pudottaminen ei olisi ollenkaan pahitteeksi!
Sopisin ainoaksi koiraksi, sillä stressaavissa tarhaolosuhteissa minusta on tullut dominoiva. Tosin tarhalla epäillään, että suhtaudun taas suopeammin koiriin, kun pääsisin täältä pois. Olen tarkka resursseistani ja pelkään ruoan, huomion ja lelujen loppuvan täällä hektisessä ja koirien täyttämässä arjessa.
Sympaattisen ja hellän luonteeni ansiosta sopisin monenlaiseen kotiin. Voisitko tarjota minulle viimeisiksi vuosiksi lempeät oltavat kodissa, josta minun ei tarvitsisi peloissani etsiä ulospääsyä? Uudeksi vuodeksi haluaisin lentokenttähotelliin tai mökille pauketta karkuun. Vaatimattomat ovat mummon toiveet. ♥
