31.5.2022

Hei, olen Skautas, nuori ja isokokoinen keskiaasiankoira vailla ikiomaa kotia ja kouluttajaa ♥

Olen syntynyt täällä SOS Gyvunain tarhalla Vilnassa. Äitini, upea Pakalnute otettiin huostaan pentutehtaalta, jossa tuotettiin ”Keskiaasiankoiria”. Äitini synnytti tarhalla kolme pentua, joista kaksi poikapentua, minut ja veljeni (Aizas) sekä siskoni, jonka nimeä en nyt muista. Äitini joka on myös edelleen täällä. Koska emomme oli niin huonosti ruokittu, ei häneltä erittynyt maitoa. Siispä kasvoimme pulloruokinnalla.

Tarhalla kävi koirankouluttaja, jolla on itsellään keskiaasiankoira ja hän kehui meitä pentuja erinomaisen tasapainoisiksi luonteeltamme. Tuntemus rodusta ja sopivat elinolosuhteet olisi kuitenkin hyvä ottaa huomioon meikäläistä adoptoidessa.

Tosiasiassa olen isokokoinen ”vauva”, kuten Liettuan vastaava, Liisa, tuossa videossa sanoo. Minua on rakastettu syntymästäni asti, mutta on päivänselvää, että tarha ei ole enää tässä vaiheessa elämääni sopiva paikka. Tarvitsen koulutusta ja oikeanlaista aktiviteettia, ettei myöhemmin synny ongelmia turhautumisesta.

Tässä perinteistä määritelmää siitä, mitä kanssani voi olla luvassa:

”Luonteeltaan keskiaasiankoiran kuuluu olla rauhallinen ja hyvin rohkea. Vieraita kohtaan se on epäluuloinen. Aikuiset yksilöt harvemmin ovat sosiaalisia toisia koiria kohtaan, joka tulee huomioida jo pentua miettiessä. Rodulle on ominaista vahtia paljon, joten koiraa hankkiessa on syytä ottaa huomioon sen alkuperäinen käyttötarkoitus.

Keskiaasiankoirat ovat hyvin älykkäitä eläimiä ja tarvitsevat omistajan, joka kohtelee koiraa oikeudenmukaisesti sekä ymmärtää sen alkuperää ja käyttäytymistä.”

Toivon, että sieltä Suomesta löytyy joku ihana ihminen, jolla olisi kokemusta kaltaisestani koirasta. Ja ennen kaikkea, että hän haluaisi ottaa minut perheenjäseneksi. ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.