Minun tarhan ihmiset keräilee meitä maaseudun hylättyjä ja tarpeettomia koiria hurjan pitkien matkojen takaa. Olen Kedaineksesta, joka on hurmaava pikkukaupunki ihan Liettuan keskellä. Meitä Kedaineksen koiria tulee tänne tarhalle usein. Liettualaiset pikkukaupungit on oma tarinansa. Ylpeitä, ahkeria ihmisiä, joiden pihat on tip top kunnossa. Maanviljelyä. Lähes kaikki ruoka tehdään itse, pihoilla kasvavat tomaatit, herneet, kurkut, perunat. Koko kesä ja syksy vihanniksia säilötään ahkerasti. Tehdään hilloja ja mehuja. Teurastetaan kanoja ja kalkkunoita, kynitään höyheniä. Kaupungissa apteekki, ruokakauppa, terveyskeskus. Nuorisolle hurjan tylsää. Aikuisille maanviljelijöille aina sellainen tunne, että pääkaupunkiseudun poliitikot eivät ymmärrä heidän tarpeitaan. Konservatiivisia, katolilaisia.
Meidän kaupungissa oli myös pentutehtaita, kun puolisen vuotta sitten täällä kohahti, kun eläinsuojelijat pääsivät vihdoin etsimään ja tunkeutumaan pentutehtaisiin poliisin avulla. Koirabisnestä.
Voit vain kuvitella millaista elämäni on ollut. Ensin täysi vapaus maaseudulla, juosta mihin haluaa pitkin peltoja. Sitten autokyyti, häkki, satojen koirien haukunta, vieraita ihmisiä. Olen herkkis, ja se oli minulle liikaa. Nyt olen jo tottunut tähän paikkaan ja hyväksyn ihmiset. Minusta tulee hyvä kotikoira ymmärtäväiselle perheelle.