Minut ja ystäväni Cyppas pelastettiin tänne tarhalle yhden maatilan pihasta, jonne niin kutsuttu perheemme oli jättänyt meidät elämään täysin oman onnemme nojaan. Vaikka moinen temppu ei todellakaan ollut meitä kohtaan reilu, niin en kuitenkaan kanna kaunaa entisille omistajilleni, sillä jos minun elämäni ei ole tähän asti ollut ihan helpoimmasta päästä, niin ei kyllä heidänkään: Kotitilamme ulkoisesta hapituksesta näki jo selvästi, että emännällämme oli rahat aika tiukassa ja nyt vielä loppuvuodesta kävi niin ikävästi, että emäntämme sairastui koronaan ja joutui sairaalaan kokonaiseksi kuukaudeksi. Itseasiassa juuri sairastumisen myötä me jäimme Cyppaksen kanssa ihan kaksin tilalle pitämään tonttia pystyssä.
Luonteeltani minua voisi kuvailla melko epätavalliseksi rescuekoiraksi, sillä en lainkaan arkaile ihmisiä tai muita karvakuonoja, vaan päinvastoin: Rakastan kaikkia niin uusia kuin vanhoja tuttavuuksia karvoihin katsomatta! Tarhan työntekijät kuvailevat minua ystävälliseksi, sosiaaliseksi, kiltiksi ja rohkeaksi neidiksi. He usein nauravat, ettei häntäni tunnu koskaan lakkaavan vispaamasta – ei usein edes unissani. Mahdollista tulevaa perhettäni ajatellen mainitsemisen arvoista lienee myös se, että tule erinomaisen hyvin toimeen lasten kanssa ja osaan käyttäytyä kiltisti jopa kissojen seurassa.
Mitä luulet: Olisiko sinun sydämessäsi ja sohvannurkassasi mahdollisesti yhden Spulen kokoinen ja muotoinen paikka?