Hei sinne Suomeen!
Minä veikeä neitokainen olen Spule ja etsin omaa kotiani.
Olen saanut oman kodin 01.2022 ♥
Minut ja ystäväni Cyppas pelastettiin tänne tarhalle yhden maatilan pihasta, jonne niin kutsuttu perheemme oli jättänyt meidät elämään täysin oman onnemme nojaan. Vaikka moinen temppu ei todellakaan ollut meitä kohtaan reilu, niin en kuitenkaan kanna kaunaa entisille omistajilleni, sillä jos minun elämäni ei ole tähän asti ollut ihan helpoimmasta päästä, niin ei kyllä heidänkään: Kotitilamme ulkoisesta hapituksesta näki jo selvästi, että emännällämme oli rahat aika tiukassa ja nyt vielä loppuvuodesta kävi niin ikävästi, että emäntämme sairastui koronaan ja joutui sairaalaan kokonaiseksi kuukaudeksi. Itseasiassa juuri sairastumisen myötä me jäimme Cyppaksen kanssa ihan kaksin tilalle pitämään tonttia pystyssä.
Luonteeltani minua voisi kuvailla melko epätavalliseksi rescuekoiraksi, sillä en lainkaan arkaile ihmisiä tai muita karvakuonoja, vaan päinvastoin: Rakastan kaikkia niin uusia kuin vanhoja tuttavuuksia karvoihin katsomatta! Tarhan työntekijät kuvailevat minua ystävälliseksi, sosiaaliseksi, kiltiksi ja rohkeaksi neidiksi. He usein nauravat, ettei häntäni tunnu koskaan lakkaavan vispaamasta – ei usein edes unissani. Mahdollista tulevaa perhettäni ajatellen mainitsemisen arvoista lienee myös se, että tule erinomaisen hyvin toimeen lasten kanssa ja osaan käyttäytyä kiltisti jopa kissojen seurassa.
Mitä luulet: Olisiko sinun sydämessäsi ja sohvannurkassasi mahdollisesti yhden Spulen kokoinen ja muotoinen paikka?
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.